Kellonummi otti suunnistajista kaiken irti
Yksi pääkaupunkiseudun vaikeimmista maastoista oli tänään 30.8.2018 Länsirastien näyttämönä. Kellonummen korkeuserot, lukuisat suot ja suuntavaiston sotkeva polkuverkosto saivat monen ymmälle. Jos onnistui eksymään, tässä metsässä jos missä vaikea paikallistaa itsensä. Jouni Junkkaalan laatimat radat haastoivat myös konkarit yrittämään parastaan. Kellonummella suunnistus on taitolaji mitä suurimmassa määrin, joten eksymiset kannattaa ottaa kuntoilun kannalta. Ensi kerralla (Oittaan hiihtopohjilla) pitää muistaa juosta hitaammin ja keskittyä paremmin.
Kuva (A-K Brenner) Kartanmyynti ei tänään ruuhkaantunut.
- Tietoja
- Kirjoittanut Anna-Kaisa Brenner
Sondby - Porvoon eteläkärki
Sarjasuunnistus (NS-5) järjestettiin 28.8.2018 25 minuutin ajomatkan päässä Porvoon keskustasta - suoraan etelään (vielä jäi kilometrin verran tietä hyödyntämättä). Siirretyt lähtöajat (ensimmäinen lähtö klo 18:30) pelastivat illan - ainakin OK:n bussikuljetuksen osalta. Hiekkaiset mäntykankaat olivat upeat ja hirvikärpäset ärhäkkäät. Olimme paikalla 23 kilpailijan voimin. Pikku hiljaa pokaalisijoitukset alkavat selvitä, - pyttyjä pukkaa - mutta vielä ehtii mukaan, ensi viikon finaaliin - Keravan Keinukallioon. Ilmoittautuminen päättyy 31.8 IRMAssa.
Kuva (Tero Korento). Maaliintulijan näkymä.
Kilpailun (NS-5) kisasivu (tulokset linkin alareunassa)
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Suunnistus sujui minigolfia paremmin
Pitkän matkan SM-kisat suunnistettiin Mikkelissä 25.-26.8.2018 Navin isännöimänä. Järjestelyt olivat hienot, kaikki toimi. Lauantai oli sekä raskas että risuinen - tulos: Puolet porukasta sai paikan A-finaalissa. H21:t olivat melko tyytyväisiä. Muutama vuosi lisää kovaa harjoittelua ja A-finaalipaikat tulevat ropisemalla. Peräti kuusi OK:laista oli sairaslistalla. Jan Donner (H50) voitti karsintaeränsä.
A-finaaleista löytyy 14 OK:laista (oldgirlsin ryhmä ei karsi). Hyvin juoksivat myös 15-vuotiaamme, ei suurempia erehdyksiä. Ne, jotka tajusivat kiertää surimmat mäet, menestyivät parhaiten. Rutinoitunut osasto otti kolme "plakettisijaa". Karsintavoittaja Janin pronssi jäi sekuntien päähän.
Seuran yhteismajoitus oli Juvan Camping-alueella. Runsaat 20 henkilöä käytti tarjousta hyväksi. Minigolfipuolella harjoittelu on jäänyt vähemmälle, joten Solf IK voitti haastekisan.
Kuva (Carola Ray): Golfvirtuoosit perjantai-iltana. Tulokset
- Tietoja
- Kirjoittanut Carola Ray
Länsirastien syyssesesonki käyntiin
Pilvinen mutta lämmin suunnistussää saatteli kuntosuunnistajat Olarin metsiin 23.8.2018. Kuuman ja kuivan kesän jäljiltä etenkin kokemattomimmat suunnistajat arvostivat kovaa maapohjaa, kuivahtaneita suonsilmäkkeitä ja hyvää näkyvyyttä.
OK 77:n nuorten ratamestarien reitit kulkivat erämaamaisen jylhässä ja polveilevassa maastossa. Jos liikennettä ei kuulisi, voisi kuvitella olevansa vaikka Nuuksiossa.
Järjestäjät kiittävät osallistujia, joita oli yli 170 - taiteiden yöstä huolimatta. Liikennesolmuista selvittiin, vaikka rakennustyöt ja koulun vanhempainilta tekivät pysäköinninohjaajien illasta vilkkaan. Erityiskiitos kaikille polkupyörän ja apostolinkyydin valinneille. Ensi torstaina suunnistetaan Kellonummella, tervetuloa!
Tulokset löytyvät Länsirastit-sivulta.
Kuva (Anna-Kaisa Brenner). Suunnistajan Kauppakin juhlisti syyskauden avajaisia.
- Tietoja
- Kirjoittanut Anna-Kaisa Brenner
Kokonmäki on vallattu
Syyskauden ensimmäiset sarjasuunnistukset suunnistettiin Porvoon Kokonmäen maastossa - urbaanimetsäksi juuri sopivan haastava (sekä fyysisesti että teknisesti) NS-kisalaisille, järjestäjänä OK Orient. Olimme liikkeellä 24 suunnistajan joukolla. Bussi mahtui rautatien alittavasta tunnelista, joten aikataulussa oli jopa löysää.
Kuva (Sini Hulmi). Kisan jälkeen RR-mutkat suoriksi.
Ensi viikolla (NS-5) suunnistetaan etelä-Porvoossa (Akilles OK), maastossa jossa 2009 suunnistettiin NÅID-M. Ilmoittautukaa viimeistään perjantaina 24.8 IRMA:n kautta.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Sivu 135 / 153