Ensimmäiset VOL-valinnat tehty
SSL on 12.12.2017 vuoden loppurankin perusteella valinnut ensi kesän VOL-leiriläisiä, heidän joukossaan Lydia Mårtenson. Täyttämättä jäi vielä 45 leiripaikkaa (23H + 22D), jotka täytetään SM-keskimatkan jälkeisen välirankin perusteella toukokuun lopulla.
FSO:n ryhmän leiripaikkana on Kisakeskuksen urheiluopisto Pohjassa 18.-21.6.2018. Leiri on kansallinen leiri, joka on tarkoitettu 15-16-vuotiaille.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Runsas syyskokousosanotto ruoti asioita
Seuran 41. syyskokous 11.12.2017 oli kerännyt runsaasti (21 henkilöä) osanottajia Kasavuoren koululla pidettyyn kokoukseen. Sekä toimintasuunnitelma (periaatetasolla) että talousarvio (tulevan FSOM-kisan johdosta tavallista suurempi, yksityiskohtaisesti) herätti paikalle kerääntyneiden keskusteluhalut.
Hallitusta tuuletettiin jälleen. Puhetta johtanut Petri Tötterman ja sihteerinä toiminut Lena Filipsson-Korento sekä taloudenhoitaja Henrik Wallén että jäsen Daniel Backman jatkavat hallituksessa. Uusina joukkoon valittiin Carola Ray (vara.pj.) sekä jäseniksi Anna-Kaisa Brenner ja Janina Donner. Valinnat johtivat muutoksiin myös toiminnan tarkastajien osalta. Uudeksi varsinaiseksi nousi Anders af Hällström.
Jäsenmaksut säilyivät varsinaisilla jäsenillä, ruokakunnilla ja kannatusjäsenillä ennallaan mutta uutuutena H ja D70-sarjoissa kilpailevat (ja vanhemmat) saivat uuden maksun, 20 € vuodessa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Supparikas UE-leiri Hollolassa
UE:n harjoittelukauden avausleiri 2.-3.12.2017 oli saanut lisänimikkeen "Jukola", sillä leiri pidettiin Hollolan Siikaniemessä, jossa totuttauduttiin suppamaastoihin. Leiri oli luminen ja ilmassa oli räntää. Joten eritysesti lauantai oli rankanpuoleinen, kun vielä yritimme viedä harjoitukset läpi (lyhyen) valoisan hetken aikana.
Leirille osallistui vain 18 suunnistajaa, joka osittain riippui suppeasta tiedottamisesta. Loppupäätelmänä oli, että suppien kanssa on vielä tekemistä.
Kuva (Janina Donner). Erikoinen rastipiste.
- Tietoja
- Kirjoittanut Janina Donner
40 vuotta juhlittiin etuajassa
Seuran 40-vuotisjuhla OK40 juhlittiin Kauniaisten VPK:n talolla 24.11.2017 lämminhenkisessä tunnelmassa 72 henkilön läsnäollessa. Puheensorinasta päätellen kaikki viihtyivät, ruoka oli hyvää, pöytäseura mainiota ja käsi kramppasi omistuskirjoituksia kirjoitettaessa Juhlakirjaan. Rolf Sirviö toi juhlaväelle seuran ikäpresidentin (91 v.) Ervi Sirviön tervehdyksen lukemalla Ervin teesit vuodelta 2004 (silloin julkaistu INFO OK77).
Juhlassa palkittiin ansioituneita. Karin Mårtenson vastaanotti läsnäolevan ikänestorin Gilbert Wikin kädestä 40 vuotta kiertäneen Peon muistopokaalin, neljän SM-mitalin mies Vesa Kankaanpää on Vuoden suunnistaja (OK-pokaali) ja Nuori Suomi-paasi ojennettiin Sophia Arrakoskelle. FSO:n puheenjohtaja Kaj-Olof Lindgren ojensi Bosse Töttermanille FSO:n I-luokan kunniamerkin (# 23) ja Antta Westerlund sai FSO:n kultaisen plaketin. Seura itse vastaanotti FSO:n kultaisen plaketin nro 76 (oliko taktinen kömmähdys?).
Samalla jaettiin myös tukku OK 77:n omia ansiomerkkejä. Kultaiset (nrot 15-18) menivät nelikolle Mikael Donner, Jori Arrakoski, Harry Sainio ja Jokke Sell. Kolme viime mainittua ovat ensimmäiset, jotka ovat saaneet täyden sarjan (pronssi, hopea, kulta) vuodesta 2002 jaetuista ansiomerkeistä. Ja jotta totuus ei unohtuisi: Varsinainen syntymäpäivä on 12. joulukuuta.
Kuva (Tove Jern). Juhla on edennyt leivoskahville.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Juhlakirja OK40 on julkaistu
Perjantaina 24.11.2017 klo 18:00 julkaistiin seuran Juhlakirja "OK 77 1977-2017, 40 menestyksen vuotta". Julkaikutilaisuudessa Kauniaisten VPK:n talolla oli läsnä runsaat 40 kiinnostunutta. Kovakantinen, 324 sivuinen kirja kertoo yksityiskohtaisesti seuran 40 ensimmäisestä vuodesta. Puheiden ja esitelmän jälkeen myytyjen kappalaiden lunastus ja uusin ostaminen kävi vilkkaana.
Lisätietoa kirjasta kuten myös tilausohjeet jatkossa ovat tämän linkin takana. Julkaisutilaisuuden ohjelma löytyy täältä.
Kuva (Jarmo Koskela). Karut olot, mutta kiinnostava aihe.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Sivu 157 / 159

