us_bolomarenTodellinen syyssää: "Sadetta tihkuaa tasaisesti kunnes joku avaa taivaalliset hanat, jolloin vettä ryöpsähtää niskaan kastellen kaiken. Lämpötila laskee nopeasti ja pimeys yllättää nopeammin kuin osaa aavistaa". Vain myrskyvihurit puuttuivat. Onneksi kaikki ehtivät metsään ennen kaatosadetta tasaisen märkinä. Läpimärkänä on ikävä odottaa vuoroaan. Kaikesta huolimatta peräti 79 OK:n nuorta lähti Puolarmaarin metsään. Vain keväisen helteisessä Hanikassa meitä on kautta aikojen ollut enemmän. Sitkeätä porukkaa, joka ensi viikolla lähtee sipoolaiseen metsäsprinttiin. Ilmoittaudu mukaan!

Tulokset &   Väliajat

Kuva: Nina Nilsson "Ennen sadetta"

 

Illan kaksi suurta opetusta olivat kuitenkin, että pelastusvalmius on aina viritettävä viittä vailla käyttökuntoon. Tarvitaan henkilöitä, varakarttoja ja, ennen kaikkea, valoa. Ja eksyneiden ja keskeyttäneiden tulee aina ilmoittaa olintilastaan maaliin. Nyt selviydyttiin säikähdyksellä. Paikalla oli kuitenkin puolet Espoon työvuorossa olevista poliisipartioista. Ja tukku auttamishalukkaita suunnistajia. Kiitos kaikille, jotka kävivät metsässä, olivat valmiudessa tai olivat henkisesti läsnä. Tai kuten Antta osuvasi kiteytti illan: "Tämä ilta muistetaan vielä huomennakin."