XXXII. Nuorten Jukola suunnistettiin 19.8.2017 Porvoon Kokonniemessä sateenuhan alla paikallisseura OK Orientin isännöimänä. Matkaan lähti 162 joukkuetta, joukossa kaksi seitsikkoa seurastamme, jotka molemmat tulivat maaliin. Matkalle jäi peräti 31 joukkuetta. Ykkösjoukkue (Jesper Donner, Jonny Donner, Matilda Nilsson, Edvin Ekman, Lydia Mårtenson, Janina Donner, Eljas Talja) suunnistivat nousujohteisesti hienosti sijalle 18. Hieman varamiehinen kakkonen suoriutui myös mallikkaasti, ollen maalissa sijalla 115.

Kuva (FB-kaappaus). Maalisuora odottaa, ote tuloksista.

Koko tulossivu.

Sää suosi Länsirastien suunnistajia Kaitakorven vaativassa maastossa. Jouni Junkkaalan radat olivat vaikeita ja tulosajat ehkä hieman pidempiä kuin normaalisti. Teemaradat käyräkartoilla olivat erittäin vaativia ja pistivät osaavatkin suunnistajat tiukoille. Saimme n. 20 hengen vahvistuksen venäläisestä junioriryhmästä. Osallistujia oli yhteensä noin 200.

Kuva. OK 77:n junnujen lähtösuunnitelmia

Tulokset

Vuotuinen pohjoismainen maaottelu tarkkuussuunnistuksessa (TrailO Nordic Match) käydään 30.9-1.10.2017 Suomen Nokialla. Anna Jacobson on 14.8.2017 valittu kymmenhenkiseen edustusryhmäämme, - sen kakkosjoukkueseen.

Torstaina 17.8. Länsirastit suunnistetaan Kaitakorvessa. Teemarata käyräkartalla, muuten vakioradat. Luvassa hieno maasto ja myös sääennuste näyttää lupaavalta.

FSO:n mestaruuskilpailut suunnistettiin 11.-13.8.2017  Pedersöressä, missä IK Falken toimi onnistuneena isäntänä. Kisat alotettiin vauhdikkaalla sprintilla (maastojuoksua kartan kanssa), jossa pari julkisen rakennuksen aitausta ja muutama kierto vastasi suunnistuksellista puolesta. Varovainen avaus: Kolme ikäsarjamestaruutta. D-juniorit Janina Donner-Rafaela von Frenckell-Lydia Mårtenson-Ada Kero voittivat kisan yllättävimmän pokaalin, - D-sprinttijoukkuekisasta.

Pitkä matka (kuten viestikin) käytiin vuoden 2004-maastossa. Silloin palasimme siipi maassa kisareissulta, nyt onnistuimme paremmin kuin koskaan Pohjanmaalla. Päivä oli edelleen oldiesin (samat nimet kun edellisenä päivänä: Tuplamestareita Vesa Kankaanpää, Mikael Donner ja Ann Lindholm). D50-sarjan tripla säväytti. Mutta nuoretkin heräsivät. Mitalikertymä nousi 16, joista 8 oli mestaruutta. Etelän myrskystä tai sateista ei ollut tietoakaan.

Viestipäivän onnistujat olivat H15-18-pojat (kolmas voitto putkeen ja pokaali Mökille) sekä

...

Nuorten Jukola suunnistetaan lauantaina 19.8 Porvoon Kokonmäellä, järjestäjänä paikallinen OK Orient. OK 77 osallistuu kahdella joukkueella (2x 7 juoksijaa). Kuljetukset tapahtuvat henkilöautoilla, joten kuljetuspalapeli on käynnistynyt. Koska kaikki palaset eivät vielä ole loksahtaneet paikoilleen, niin juoksijapankkiin emme ilmoita ketään, vaan pidämme heidät "omina varamiehinä". Lähtö tapahtuu 11.30, joten kaikki ovat paikalla vähintään tuntia aikaisemmin. Kysymyksiin vastaa Mikael Donner.

Lue myös kilpailuohjeet

Joukkueet: OK77-1: Edvin Ekman - Jonny Donner - Ada Kero - Jesper Donner - Lydia Mårtenson - Janina Donner - Eljas Talja.  Coach: Mikael Donner.

OK77-2: Nooa Kenttä - Benjamin Korento - Wille Backman - Otto Brenner - Matilda Nilsson - Wilma Arrakoski - William Lindholm.  Coach: Fia Arrakoski.

Varalla: Alexandra Brenner, Viljami Tuovinen, Alex Backman, Ellen Tolkki

Kauden kymmenes Länsirastit suunnistettiin lämpimässä myöhäiskesän illassa 10.8.2017 Lahnuksen, itäpuolisessa - siinä paremman ilmansuunnan - metsässä, ratamestarin Harry Sainion haasteellisilla radoilla. Paikalla oli mukavasti väkeä (vertaa tulosluettelot).

Ensi viikolla 17.8.2017 suunnistus Länsirastien merkeissä jatkuu Kaitakorvessa (Nuuksiontien varrella, Kaitakorventien 3). Teemana vaativat käyrät perussetin lisäksi.

Kuva (Jarmo Kankkunen): Ratamestarin vakiosetti.

Tulossivu

FSOM-kisoja edeltävä perinteinen (vuodesta 2010) junnuleiri pidetään parhaillaan Pedersören Sursikin koululla 8.-11.8.2017. Edustuksemme paikalla (katso kuva, n. 60%) on 8 junnua neljän vetäjän valvonnassa. Ensi vuonna vastaava leiriurakka on meidän harteillamme. Puitteet ovat hyvät. Sää suosii (vasta tänään tuli ensimmäinen sade), ruokailu on koululla jossa myös käytössä koulun jumppasali. Lisäksi sekä kauppa, freesbeegolfrata että urheilukenttä on lähellä.

Leirillä sattuu ja tapahtuu. Hukkunutta EMIT-korttia etsittiin joukulla 30 min - se löytyi. Vähemmän mairitteleva oli maanomistajan reaktio kun hänen riistakameransa lähetti 50 erillistä kuvaa suunnistavista metsäpedoista.

Virallisessa ohjelmassa on ollut juoksutekniikkaa, valmennusvinkkejä, sisätilasprinttiä sekä maastopuolella käyräsuunnistusta pohjanmaalaisella käyräkartalla, käytävää, sädesuunnistusta ja muistisuunnistuksen joukkuekisa. Perjantaina leirijoukkue liittyy muuhun kisaryhmäämme.

Kuva (Karin Mårtenson). 7

...

Nuorten Jukola suunnistetaan 19.8.2017 Porvoon Kokonniemessä. OK 77 on ilmoittanut kaksi joukkuetta kisaan. Joukkueet ovat muotoutumisvaiheessa. Lopulliset valinnat tehdään FSOM:n jälkeen, jolloin henkilökohtainen kisa ja eritysesti viestipanos on ratkaiseva joukkuetta nimettäessä. Joukkueen ulkopuolelle jääneet halukkaat suunnistajat voivat ilmoittautua suunnistajapankkiin, jolloin osuus jonkin muun seuran joukkueen täydennyksenä on mahdollista. 

Joukkueen johtajana toimi Tom LIndholm ja valinnoista vastavat Heidi Torp-Donner ja Sophia Arrakoski.

Tarkkuussuunnistuksen SM-kilpailut käytiin 5.-6.8.2017 Uudellamaalla. Lauantain Rajamäen Rykmentin järjestämä PreO ei ollut menestys, sillä Anna Jacobson oli 26. ja Åke Jacobson 42. lopputuloksissa. Sunnuntaina siirryttiin Mäntsälään (MU) ja laji muuttui TempO:ksi. Anna liittyi näin seuran SM-mitalistien joukkoon ottamalla SM-pronssia, edellään vain kaksi maailmanmestaria.

Kuva (kaappaus Annan FB-sivulta). Ylärivissä mitalistit Antti Rusanen (1.), Pinja Mäkinen ja Anna Jacobson.

Tulokset