Paluu lähtöruutuun 25mannassa
Seurojen välinen massaviesti Ruotsissa, 25manna, suunnistettiin 10.10.2025. Viestiä on kehuttu "seurajoukkueiden MM-kisaksi". Sillä mittarilla IFK Göteborg on uusi "maailmanmestari". Kisa käytiin Upplands Väsbyn Runbyssä tuulisessa, mutta siedettävässä syyssäässä.
Kuva (seuran kisakuvaaja). Kilpailukeskus-elämää yli kuusituntisessa kisassa.
Teimme paluun "oman seurajoukkueen" malliin, mutta yhteistyö Piffenin kanssa säilyi reitillä Turku-Väsby, meno-paluu. OK oli liikkeellä yhdellä joukkueella. Lisäksi Suomen vastanimetty Tukholman suurlähettiläs Olli Kantanen suunnisti OK:n väreissä erinomaisesti oman osuutensa 3. osuudella sekajoukkueessa, joka saavutti maalin n. 200+ sijoituksella 358 joukkueen lähtöryppäässä. Kisa käydään 25 juoksijan voimin, joista 1, 2 sekä osuudet 23-25 ovat yksilöosuuksia ja osuudet 3-22 viisi nelihenkistä rinnakkaisosuutta. OK:n joukkueessa Jonny Donner avasi mainiosti ollen osuuden 11. - noin minuutin kärjestä. Muutamalla rinnakkaisosuudella ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Näin sijoitukset heiluivat vaihdoissa 45 ja 75 välillä, lopputuloksen ollessa 61. Selvästi parempi panos kuin viimevuotinen hylkäys. Nytkin hylkäyksiä oli runsaasti, myös huippujoukkueiden osalta. Viime vuoden 25:n parhaan joukkueen osalta tuli peräti kuusi hylkäystä - etunenässä puolustava "maailmanmestari" OK Linné.
Joukkueemme palaa kotinurkille sunnuntaina 11.10. Vastaavanlainen kisa Suomessa on Salossa suunnistettava 15-osuuksinen Halikko-viesti, joka käydään 25.10. Ilmoittautuminen Nimenhuutoon viimeistään torstaina 16.10. illansuuhun mennessä.
- Details
- Written by: Michael Berger
Ennätysmurskajaiset OKM-maastossa
Seuran maastojuoksukisat (OKM-maastojuoksu) ratkaistaan junnujen testijuoksun yhteydessä Kauniaisten kivituhkaradalla Kasavuoressa. Tämän vuoden kisaan, joka juostiin 7.10.2025, "eksyi" mukaan mutama konkarikin. Muuten kisa oli edellisten vuosien malliin junioripainottainen tapahtuma.
Kuva (Santtu Kenttä). Pilvipoutaisessa säässä, +12C läpötilassa, parikymmentä juoksijaa lähtöviivalla.
Peräti 15 nuorta paransi ennätyksiään (tai olivat ensikertalaisia). Monesti ensiesiintyminen on niin vauhdikasta, että tulosparannusta saa odottaa vuosia (jos on tullakseen). Toisilla vain alkuvauhti on lennokasta, jolloin loppu menee kävelyksi. Jälkimmäisessä tapauksessa seuraavalla yrittämällä tulosparannus voikin sitten olla huima. Kun vauhtijuoksu on opittu, testijuoksu kuvaa melko luotettavasti juoksukyvyn kehitystä. "Konkareilla" (lähtöjen määrä yli viisi) ennätykset on jo puristettu sellaisiksi, että niitä ei välttämättä enää paranneta satunnaisessa juoksussa. Yhteensä yli 200 juoksijaa on merkityttänyt tuloksen uuden kuntoradan kierrossa. Vuonna 2004 alkuperäinen 2500 metrin rata lyheni 2350 metriin kiinteistöjärjestelyiden seurauksena.
Juoksujen oheistapahtumana oli aloittelijaryhmän tutustuminen Kasavuoren karttaan ja maastossa oleviin rasteihin. Eino Peurakoski (H14) säilytti nopeimman miehen arvonimen. Tytöistä nopein oli tällä kertaa Jenny Jacobson (D13).
- Details
- Written by: Michael Berger
OK Mökki ehostuksessa
OK:n Mökki Nuuksion Ruuhikallioln rinteessä valmistui lamavuonna 1992. Vuosien varrella sekä pihaa että ympäristöä on laajennettu ja parannettu, mutta nyt on meneillään Mökin yli 30-vuotisen historian laajin korjaus- ja ehostusprojekti.

Kuva (arkistokuvitus). Pimeässä otettu kuva talviasuttavasta Mökistä ei täysin korosta sen parhaimpia puolia.
Seuran mökkivastaavan, vpj. Mika "Mikki" Pasosen johdolla toiminut nelihenkinen rakennus- ja talkootyön ammattilaisista koottu "johtoryhmä" on suunnitellut projektia, jonka eteneminen on riippuvainen rahoituksesta ja talkoovoimasta. Rahoitus on valtaosin saatu säätiöisenä tukirahoituksena. Talkoopuolella käytössä on ollut aikaisemmin kokematon malli. Kohteittain toiminnassa ovat olleet seuran tuoreimmat Jukola- ja Venla-joukkueet - jokainen joukkue vuorollaan. Viikolla 35 alkaneet työjaksot ovat jo nyt keränneet lähes 30 henkilön voimin runsaat 200 talkootuntia. Ja työt jatkuvat niin, että seuran Syyspitkillä (8.11.) voidaan esitellä jo ehostettu, käyttökunnossa oleva Mökki. Tuskinpa kaikki on silloin valmista, mutta ihailtavaa löytyy, joten kaikki mukaan Syyspitkille (Nimenhuudon kautta).
Sisätiloissa takka on korvattu hehkuvalla kamiinalla. Yksi väliseinä on purettu, joka lisää pirtin tilavuutta. Keittiökalusteita on uusittu kuten myös sänkyjen päällysteitä. Samalla sähkölaitteita on päivitetty. Myös pirtin lattia on hiottu ja lakattu sekä seiniä maalattu. Sauna läpikävi jo aikaisemmin projektin aikana täysehostuksen. Ulkosalla kolmen rakennuksen (Mökki, liiteri ja varasto) katot on pesty. Pihapiirissä laatoitus on pesty ja korjattu, samoin sorapihaa on tasoitettu. Pääoven rappunen on valettu uusiksi ja verhottu kivillä. Puuliiteri on siivottu ja kaminapuita on runsain mitoin pilkottu lisää.
Tämän jälkeen vanha, kunnon Mökki on edelleen se sama - mutta lähes uudelleen syntynyt.
- Details
- Written by: Michael Berger
Yöketut liikkeellä
Viikonloppuna 3.-5.10.2025 yösuunnistettiin sekä kansallisella tasolla SM-yökisat Kouvolassa että paikallisesti Kissojen Yö Veikkolassa. Molemmissa tapahtumissa olimme edustettuina runsaalla tusinalla valopäitä.

Kuva (Tony Björk). Lycke Björk (SKRR) suunnistaa harvoin, mieluiten yöllä ja silloin lujaa.
Yö-SM suunnistettiin Kouvolan Suunnistajien isännyydessä 3.-5.10. H21-miehet (kuusi kovaa) karsivat perjantaina finaalipaikoista. Sekunnit eivät olleet meidän puolella. Vain veljekset Jonny ja Jeppe Donner selviytyivät A-finaaliin, - Jonny eränsä nopeinpana. Lauantaina myös muu joukkomme liittyi kisailuun. Jan Donner (H55) otti pronssia. Jonny (H21) oli miehissä 18.
Kotipuolessa vietettiin 3.6. Lynx'in tarjomaa Kissojen yötä Kirkkonummen Veikkolassa. Kissalaumassa oli myös 14 OK:laista nuorta, jotka kaikki kiersivät ratansa kunnialla. Kisa on tarkoitettu 14-vuotiaille ja nuoremmille, tuleville yöketuille. Joukkomme nopein ja nuorin oli RR-seuraajasarjassa suunnistanut Lycke Björk, joka yli 60 pikkukissan ryhmässä oli toiseksi nopein.
- Details
- Written by: Michael Berger
10-15-vuotias! Oletko kiinnostunut kokeilemaan suunnistusta harrastuksena?
OK 77:n junioriryhmä harjoittelee vuoden ympäri tiistaisin ja perjantaisin klo 18–19. Suunnistusharrastusta voi tulla kokeilemaan harjoituksiin milloin tahansa vuoden aikana.
Ota yhteyttä juniorivetäjään Anna Jacobsoniin, jos haluaisit tulla kokeilemaan suunnistusta – tai palata lajin pariin tauon jälkeen! Varusteiksi tarvitset vain ulkoiluvaatteet ja kengät sään mukaan.
- Details
- Written by: Anna Jacobson
Page 2 of 159

