Viestiliiga käynnistyi Kouvolassa
Viestiliigan ensimmäinen osakilpailu (VL-1) suunnistettiin 9.5.2021 Kouvolan Elimäellä. Viestiliiga kattaa tänä vuonna 7 eri osakilpailua. Järjestäjänä toimi Kouvolan Suunnistajat, joka myös tarjosi sekä kaksipäiväisen Kevätkansallisen (8.-9.5.), johon osallistui 4 OK:laista, että H ja D21:lle tarkoitetun Suunnistusliigan (8.5.), - kisassa oli mukana 8 OK-suunnistajaa. Suunnistusliigan kisa oli kauden toinen.
Miehillä oli viisiosuuksinen kilpailu johon osallistui kolme H-joukkuettamme. Naiset kilpailivat kolmeosuuksisessa kilpailussa, joka oli houkutellut mukaan kaksi OK-joukkuetta. Molemmissa sarjoissa kaksi joukkueistamme pääsi VL-pisteille.
Kuvat (Jenny Ray). Naiset lähtivät viestikauden avaukseen innolla (vas.). Fabbe af Hällströmin mahjtijuoksu nosti kakkosjoukkueen lähes ykkösen kantaan (oik.).
Jennyn kaksikielinen kisablogi
- Details
- Written by: Jenny Ray
Junnuilla on meno päällä
Junnut ovat jatkaneet siitä, mihin vilkkaan Talvimoniottelun (TMO) jälkeen jäivät. Harjoituspäivä on toki muuttunut perinteiseksi tiistaiksi, mutta meno senkun kiihtyy.
Kuva (Mia Engström-Risku). TMO:n palkittuja rivissä.
TMO:n palklintojenjako tapahtui 27.4.2021 Kasavuoren harjoituksen yhteydessä. Sarjojensa huiput olivat Max (Pokaalisarja) ja Saga Risku (HD12) sekä Sander Malmström (Supersarja). TMO:n tulokset. Samalla saatiin päätökseen talvikauden yli ulottuva "mukanaolokilpailu" (Aktiviteettikilpailu), jonka 10 parasta palkitaan syksyn palkintojen jaossa. Kärjessä olivat Basse Backman, Minéa Nygård ja Saga Risku. Lisäksi yksi junnu saavutti "kunniakirja-rajan" (100 läsnäoloa) - nimi paljastuu syksyllä. Mainittakoot, että viikkoa aikaisemmin - 20.4. - kauden uusi ennätys naulattiin peräti 29 junnun voimalla.
Kasavuoressa on myös harjoiteltu "oikeita" kilpailuja. Näitä taitoja pääsi testaamaan SUU:n ensimmäisessä 9-14-vuotiaille suunnatussa Kompassi-kilpailussa Kivenlahdessa 6.5.2021 (järjestäjänä Espoon Akilles). Vaikka olemmekin kyseissä kisasarjassa "kuunteluoppilaita", se ei estänyt 11 junnun saapumisen lähtöviivalle. Parhaiten sprinttikisassa, tulosten perusteella, pärjäsi Vanessa Värtinen (D12TR, 3.), mutta lupaavia kisasuorituksia löytyy runsaasti. Vauhti riittää, tarkkuutta ja sujuvuutta voi aina parantaa. Kisatulokset.
Meidän omat "kompassikisamme" - Nuorisosarja-suunnistukset (NS) käynnistyvät 43-vuoden perinteitä kunnioittaen 18.5.2021 Sipoon Söderkullassa. Viikkoa myöhemmin (25.5.) järjestäjänä on OK 77 ja NS-suunnistukset päättyvät kevään osalta NÅID-M:n yhteydessä 30.5. Porvoon Virvikissä. NS-kisat ovat 7-18-vuotiaille ja ilmoittautuminen tapahtuu SSL:n IRMA:n kautta.
- Details
- Written by: Michael Berger
Länsirastit siirtyvät merimaisemiin
Kahden erämaakierroksen jälkeen seuraavat Länsirastit (LR-4) suunnistetaan merellisessä Hanikassa. Paikan löydät matkalla Soukasta Suvisaaristoon, juuri ennen Suinonsalmen siltaa.
Kuva (Kuvitus, arkisto). Merimaisemiakin pääsee ihailemaan.
Rastit ovat maastossa 6. - 16.5.2021. Ratamestari Anders af Hällström tarjoaa, perussetin (2 km - 7 km) lisäksi, teemaratana rytminvaihdosta Hanikan lumettomassa maastossa. Rytminvaihto on harjoituksena pitkälti korvien välistä (tai vaihdelaatikon pykälistä) kiinni. Hanikan pururata tarjoaa hyvät puitteet - radalla täysillä, rastille maltilla.
Karttoja voi ostaa (tilata) verkosta jo 4.5. alkaen Länsirastien infosivun (https://lansirastit.fi/) kautta (oma printtaus) tai fyysisesti Suomenojan Nesteeltä. Länsirastien kausikalenteri on sekin löytänyt tiensä Rastilippu-palveluun (https://www.rastilippu.fi/). Kaitakorven LR-rastit (LR-2) on poistettu maastosta, mutta Haukkalammen (LR-3) rasteja voi vielä käydä ihailemassa - poikkeuksellisesti, tiukkojen suojelusäännösten vuoksi, kuitenkin vain 6.5. saakka.
- Details
- Written by: Michael Berger
Kiintorastit ovat palanneet
OK 77 tarjoaa, yhteistyössä Kauniaisten kaupungin kanssa, kiintorastiverkon omatoimisuunnistusta varten Kauniaisten Kasavuoressa Vapusta (1.5.2021) lähtien.
Kuva (arkistokuva). Kiintorastit 2021.
Tämän vuoden kiintorastit on 42. vuositarjoilu Kauniaisten Kasavuoressa. Tänä vuonna metsässä löytyy 15 rastia. Mukana on myös MOBO-mahdollisuus. Karttoja voi printata pdf-versiona OK 77-nettisivulta kohdasta Kiintorastit ja mobiilisuunnistus. Verkkoa hallinnoi Pääkiintorastimestari Kare Visuri, joka myös myös ottaa vastaan huomautuksia (ylläpitoa varten) verkon kunnosta. Ratamestarina tänä vuonna on Matias Kankkunen. Rastit on suunniteltu pidettäväksi maastossa koko vuoden - jos säänhaltijat suovat sopivia rastikelejä.
Kiintorasteja voi omatoimisuunnistuksena hyödyntää nautinnollisena maastolenkkinä, mutta suunnittelemalla omia ratoja verkon varaan, rastit antavat monipuolista vaihtelua harjoitteluun - esimerkkinä rastinottoa, suunnassakulkua tai rytminvaihdosta (pururataa hyödyntäen) soveltaen.
- Details
- Written by: Michael Berger
Omatoiminen nautinto Haukkalammella
Länsirastit jatkuvat Haukkalammen maastossa. Ohjelmassa on kauden kolmas (LR-3) tapahtuma ja peruskuvio on omatoimisuunnistusta.
Kuva (Kuvituskuva, arkisto). Jylhät ovat maisemat Haukkalammella.
Varsinainen "tapahtumapäivä" on 29.4.2021 (kartanmyynti verkossa avautuu jo 27.4.). Karttoja voi printtausta varten tilata verkosta tai fyysisesti Suomenojan Nesteeltä. Maksu tapahtuu tilaus (nouto)hetkellä verkkopankin kautta. Tällä kertaa rastiliput ovat maastossa poikkeuksellisesti "vain" 8 päivää, siis toukokuun 6. päivään saakka. Ratamestari Heidi Torp-Donner tarjoaa perussetin (2 km - 7 km) lisäksi teemaratana käyräsuunistusta. Nautinnollisia hetkiä erämaaluonnossa Vappusäästä huolimatta!
J.K. Muistutuksena mainittakoon, että Kaitakorven rastit (LR-2) ovat tarjolla vielä 2.5. asti. Niiden lähtö sijaitsee Sorlammen luontopolun pysäköintipaikalla.
- Details
- Written by: Michael Berger
Page 85 of 162

