Jonny nuorten MM-kisoihin
Jonny Donner on valittu nuorten H20-sarjan MM-kisajoukkueeseen. Kilpailut käydään 5.-10.9.2021 hieman eksoottisemmassa suunnistusmaassa, - Turkissa. Taitaa olla uusi "valtaus" myös maailmanmatkaaja Jonnyn suunnistusturistikartalla.
Kuva (Tuomo Häkkinen). Jonny tarkkailukisojen tuohinassa.
Katsastuskilpailut käytiin tarkkailukilpailujen nimikkeellä kokonaisuudessaan kotimaan tantereella. Kolmet viimeisimmät kisat (seitsemästä) suunnistettiin Pohjois-Karjalassa linjalla Outokumpu, Polvijärvi, Tohmajärvi pidennettynä viikonloppuna 28.-30.5.2021. Jonny oli koko tarkkailujakson aikana jatkuvasti palkintokorokkeen tuntumassa (joukkoon mahtui toki pari 8+ sija), mutta kirsikkana kakun päällä oli voitto päätöstarkkailun pitkällä matkalla.
Suomen Suunnistusliitto (SSL) valitsi 31.5. joukkueet sekä nuorten MM-kisoihin Turkkiin että 16- ja 18-vuotiaiden EM-kisoiihin Liettuaan. OK 77 oli viimeiksi edustettuna nuorten arvokisoissa Bodil Holmström'in voimin (myöh. Helgerud) vuonna 2001.
- Details
- Written by: Michael Berger
NÅID-päivä Virvikissä
Tämän vuoden NÅID-päivä vietettiin 30.5.2021 Porvoon Virvikissä. Maasto ympäristöineen on kokenut vuosien varrella monet kisat, mm SM-yö (1999), FSOM (kahdesti), NÅID-kisat, Oravapolkukisat sekä tukun kansallisia. Kaksiosainen kisapäivä on hyvä NÅID-formaatti, jos sää suosii. Nyt järjestäjät (OK Orient) tarjosivat mainion sään lisäksi vaativan maaston, haastavat radat sekä kaikki "lähikisan" perustarpeet.
Kuva (Timo Tolkki). Varpusparvi on hajonnut kisakeskuksen rinteeseen turvavälein.
NÅID-päivään kuuluu (lyhennetty) keskimatka henkilökohtaisena kisana (aamupäivä), iltapäivän viesti sekä lisäksi nuorten sekä Oravapolkukilpailu (POK, HD16 ja nuoremmat) että "itä-Uudenmaan" Kompassi (eli Sarjasuunnistus, NS) 18-vuotiaille ja heitä nuoremmille. NÅID-M keräsi tänä vuonna enemmän joukkoja kuin viime vuonna (samalla ilmansuunnalla).
Oma osuutemme oli sekä määrissä että menestyksessä hiuksen hienosti parempi kuin viime vuoden menestyskisassa, - luokkaa 58 henkilökohtaista suoritusta, 18 ehjää viestijoukkuetta sekä palkintopuolella 43 mitalia, joista 21 mestaruutta. Moni (erityisesti nuori) otti uransa ensimmäisen kisamitalinsa, jopa 6 henkilöä ensimmäisen NÅID-mestaruutensa OK:n väreissä, mutta kunniamaininta tässä kategoriassa kuuluu kiistatta Bror-Erik "Brosse" Cederlöf'ille (H70), joka yli 60 vuoden kisauurastuksen jälkeen, voitti uransa ensimmäisen henkilökohtaisen NÅID-mestaruuden.
Kisatulokset, NÅID-M henkilökohtainen NÅID-M, viesti
- Details
- Written by: Michael Berger
NS Puolarmaarin ympäristössä
OK 77 järjesti tämän vuoden toisen ja oman ensimmäisen Nuorisosarjasuunnistuksen (seuran 83. järjestämä NS-kilpailu) Espoon Puolarmaarin ympäristössä 25.5.2021.
Kuva (Anna Jacobson). Keskittyneinä lähdössä - ainakin Max Risku (H13) ja Linda Koivikko (D12).
Tapahtumakeskuksena oli Puolarmetsän vanha, rakennusten purkujätteistä siivottu sairaala-alue. Puuton alue käpristyi kirkkaan auringonpaisteen paahteessa. Taisi olla ensimmäinen kertaa OK-käytössä. Alue voisi olla jopa suuremmankin tapahtuman keskiössä.
Kisaan otti osaa 53 suunnistajaa OK Trian'in ja OK 77'n riveistä - parin kymmenen prosentin nousua viime vuotiseen verrattuna. Lisäksi paikalla oli 10 "kilpailu-uran" haudotusvaiheessa olevaa nuorta OK-tulokasta. Kisa onnistui hyvin KJ Mari Seppäsen ja rtm Raisa Sell'in johdolla. Vain yksi rasti - taisi olla H14-sarjan nelonen, aiheutti osanottajille pienimuotoisia ongelmia.
Sarjasuunnistusten kevätkausi (ilmoittautuminen on päättynyt) saadaan päätökseen NÅID-päivän yhteydessä sunnuntaina 30.5. Porvoon Virvikissä. Sinnekin on lähdössä parikymmentä OK-nuorta.
- Details
- Written by: Michael Berger
LR-karavaani Puolarmaariin
Kauden seitsemännet Länsirastit (LR-7) suunnistetaan Espoon Puolarmaarin nurkilta. Tapahtumapäivä on 27.5.2021 mutta kartat ilmestyvät myyntiin jokunen päivä aikaisemmin. Rastit ovat maastossa 27.5.-6.6. välisenä aikana.
Kuva (kuvitus). Rastilippujen lisäksi maastossa on havaittu pääskysiä. Joten kesän merkit ovat ilmassa.
Ratamestari Rasmus Mårtenson tarjoaa täyden kattauksen 2 km helposta aina 7 km haastavaan asti. Tekniikkatarjonta on tällä kertaa monitekniikkaa, eli vaihtelevasti suunnistekniikan eri osa-alueita. Rastit käydään omatoimisuunnistuksena tälläkin kerralla. Karttoja voi tilata LR-INFO-sivun ohjeiden mukaisesti tai suoraan Suomenojan Nesteeltä. Mutta katse tulevaisuuteen. Pikkulinnut (pääskyset?) visertelevät, että parin viikon kuluttua (LR-9?) olisi mahdollisuus siirtyä hybriidi-Länsirasteille (paikan päällä + omatoimisesti). JOS niin käy (ole huoletta, kerromme kyllä aikanaan), paikalla voisi olla myös Suunnistajan Kauppa (?).
Se olisi oiva mahdollisuus kohentaa kenkä- ja kuositasoaan, sopivasti tuleviin juhliin! Siis juhliin?? Niin kauden 10. Länsirastit (LR-10) ovat samalla 500. OK 77:n järjestämät Länsirastit. Siihen mennessä on tyydyttävä arkiseen aherrukseen mm vielä metsässä olevilla Oittaan (LR-6, 30.5. saakka) rasteilla.
- Details
- Written by: Michael Berger
Vilkas viikonloppu
Viikonloppu 22.-23.5.2021 on suunnistuksellisesti ollut erittäin vilkas. Ohjelmassa on ollut SM-kilpailuja, nuorten MM-tarkkailuja, kansallisia kisoja sekä aluemittelöitä. Eikä varmaan Cup-7 ja Länsirastitkaan ole jäänyt ilman osanottajia.
Kuva (Pauli Leinonen, S-JKL). Jonny Donner oli vakuuttava viikonlopun tarkkailukisoissa.
• Pyöräsuunnistuksen ensimmäinen SM-viikonloppu sotkettiin Espoon Olarissa (Espoon Suunta). Iskukaksikostamme parempi oli Vesa Kankaanpää (H45) pitkän matkan 8. sijallaan.
• Nuorilla oli MM-tarkkailut, lauantaina Korpilahdella (keskimatka, Suunta JKL) ja sunnuntaina pitkä matka Joroisissa (Savon Suunta). Jonny Donner (H20) oli lauantaina 3. ja vielä sunnuntaina 8., - vakuuttava kokonaispanos. D20-kaksikkomme oli keskimatkalla sijoilla ynnä muuta, mutta sunnuntaina tuli skarppausta ja Lydia Mårtenson (D20) nousi sijalle 26. Jonny kommentoi: "Lauantai: Oli vaikea rata ja sai tehdä tarkkaa työtä melkein koko ajan, täytyi varsinkin rastinotossa olla tarkkana. Sunnuntai: Kisa lähti hyvin käyntiin, piti pitää vauhtia kun oli nopea maasto. Viimeiset 3 kilometriä oli sitten rankkaa kun energiat loppui."
• Korpilahden ja Joroisten kisoissa suunnistettiin luonnollisesti myös kansallisia sarjoja kuten myös Karkkilassa (22.5.) ja Orimattilassa (23.5.). Karkkilan (Karkki-Rastit) parhaat sijoitukset kirjasivat Benjamin Korento (H18/ 3.) ja Sofia Slotte (D18/ 2.). Orimattilassa isännöi RasVa (eli Rastivarsat) kun kolme OK-laista ylsi palkintokorokkeelle. Jori Arrakoski (H50) palasi voittojen tielle pitkän tauon jälkeen.
• Pohjanmaan retkikuntamme (Fabian af Hällström, Tobias Jern) otti H21-sarjassa mittaa paikallisista suuruuksista ÖID:n keskimatkan avoimissa mestaruuskilpailuissa (Närpes OK). Tobbe oli täpärästi parempi - sijoitukset 4. ja 5.
- Details
- Written by: Michael Berger
- NS käynnistyi Sipoossa
- Oittaa kutsuu LR-suunnistajia
- Hallituksen kokouspöytäkirja 5/2021 julkaistu
- Cup-7 on puolimatkankrouvilla
- Länsirastit siirtyvät Lahnukseen
- Viestiliiga käynnistyi Kouvolassa
- Junnuilla on meno päällä
- Länsirastit siirtyvät merimaisemiin
- Kiintorastit ovat palanneet
- Omatoiminen nautinto Haukkalammella
Page 83 of 162

