Halikko sujui tihkusateessa
Oli jälleen salolaisen Halikko-viestin aika. Angelniemen Ankkurin järjestämä massaviesti toimi tänä vuonna 25-mannan (joka peruuntui) korvikkeena ja vieläpä sen alkuperäisenä päivänä - 10.10.2021.
Kuva (Sini Hulmi). Täällä ollaan! Kakkosjoukkue (Vesa Kankaanpää) tulee esimmäiseltä osuudelta vaihtoon joukkueen parhaalla sijoituksella (kilpasarjan 28.). Jatkajana "viestintämies" Rade Mårtenson.
Kisa käytiin syksyisessä, lempeässä tihkusateessa, joka hieman latisti tunnelmaa vaihtopuomilla mutta ei välttämättä seurateltassa. Olimme liikkeellä kolmella joukkueella - kaksi kilpasarjassa ja yksi joukkue kuntosarjassa. Kaikki kolme joukkuetta (45 suunnistajaa) suoritti osuutensa hyväksytysti. Matka on kaikille sama, mutta kuntosarjaan ei tarvitse hankkia lisenssiä tai sen osalta murehtia ikä- tai sukupuolirajoituksista. Matkaan lähti 115 joukkuetta joista 51 kuntosarjan puolella.
Ykkönen heilui läpi kisan sijoituksilla 10.-14. ja kakkonen 28.-40. Kilpailu korosti jälleen kerran yksilöosuuksien tärkeyttä yleensä ja avausosuuden merkitystä erityisesti. Jos kaikki suunnistavat "normaalisti", niin kilpailu etenee suuressa kuvassa avauksen määräämässä ikkunassa. Lopputuloksissa ykkönen sivusi viime vuotistaan (13.) ja kakkonen oli maalissa 35. (kilpasarjan 32. - taitaa olla seuraennätys). Kuntosarjassa kolmonen saapui maaliin sijalla 65. (kuntosarjan 14. joukkue).
Heidi Torp-Donner sai joukkueiden hankalan muodostuspalapelin näyttämään helpolta - viime hetken takaiskuista huolimatta.
- Details
- Written by: Michael Berger
Espoo Sprintti Cup Kasavuoren koululta
Syksyn uutuuden Espoo Sprintti Cupin (ESC) toinen osio suunnistettiin OK 77:n järjestämänä 4.10.2021 Kauniaisissa Kasavuoren koululta, tällä kertaa itäsuuntaan, jolloin ratoihin mahtui sekä asuttua aluetta että puistometsää. Asutuilla alueilla sprinttisääntöjen lukuisat kielletyt kohteet tuottivat osalle osanottajista sääntöjenvastaisia kiusauksia eikä karttakaan aina tukenut horjuvaa itsetuntoa.
Kuva (Micke Berger). Kilpailukeskuksen valaistus syttyi samalla kun kartanmyyti päättyi.
ESC tarjoaa kolme ratavaihtoehtoa - Elite Long, Elite Short ja Beginners. Kaksi ensin mainittua keräsivät paljon osanottajia, kun taas "lasten rata" vielä hakee suosionsa huippua. Viimeinen kolmannes tapahtumasta vaatii jo otsalamppua, - osuus joka kasvaa viikko viikolta. Tämän iltainen tapahtuma keräsi 159 rekisteröityä suunnistussuoritusta.
ESC on neljän seuran yhteisprojekti, joka jatkuu vielä kuuden viikon ajan aina marraskuun loppupuolelle. Ensi viikolla on vuorossa pimeämpi Karakallio City.
- Details
- Written by: Michael Berger
Hallituksen kokouspöytäkirja 8/2021 julkaistu...
... ja löytyy Intrasta Hallitus + seurainfon alta.
- Details
- Written by: Lena Filipsson-Korento
NuVi Naantalissa
Yksi vuoden kohokohdista junnujen ohjelmassa on Nuorisoviesti (NuVi), joka tänä vuonna suunnistettiin 2.10.2021 Naantalissa. Kisan järjesti tuttuun tapaan Turun Suunnistajat.
Kuva (Anna Jacobson). Ei se (syksyinenkään) viestisuunnistus niin vakavaa ole.
Kilpailussa on kolme sarjaa, aikaisemmin A, B ja C, - mutta nykyisin virallisesti seitsemänhenkinen sekaviesti HD16, ja nelihenkinen HD12 (TR- jaRR-radoilla), molemmat ikärajoituksilla, sekä ilman ikä- ja kuntorajoitusta HD (aikaisemmin tunnettu Culjettajasarjana). Olimme liikkeella, samoin kuin viime vuonna nuorten osalta, viidellä joukkueella, - yksi A ja kolme B-joukkuetta. Kaikki joukkueet kiersivät radat hyväksytysti, vaikka hylkäyksiä muuten oli reippaasti. Kuvaavaa (sekä kevään että erityisesti) syksyn junnumenolle oli, että kaikki kolme B-joukkuetta suoriutui urakastaan mainiosti. Matkaan B-sarjassa lähti 79 joukkuetta ja sijoitukset olivat OK 77-1 (Cedric Björk, Natalie Heikonen, Robin Nygård, Sebastian Backman) 25., kakkonen 41. ja kolmonen tasapelillä 49. Muutaman vuoden kehitysprojktina tästä ryhmästä (ja kotona odottavista innokkaista muista) kehkeytyy oivat vahvistukset A-viestiin. Tasapeliin päätyi myös ottelu A vastaan C = 37. sija molemmille.
Sää suosi kisan aikana ja myös sen jälkeen ulkosalla naantalilaisen pizzerian pihalla käydyn perinteisen jälkiturinan aikana, jolloin nälkäinen ryhmä tuhosi 29 pizzaa - taitaa olla lajinsa seuraennätys sekin.
- Details
- Written by: Michael Berger
OKM-yö Vaakkoin pimeydessä
Seuran yösuunnistuskisat (OKM-yö) suunnistettiin 30.9.2021 Länsirastien finaalin yhteydessä Vaakkoin maastossa, - Saarijärven uimarannan parkkipaikalta. Sää oli pilvipoutainen, joka vielä alleviivasi Vaakkoin öistä erämaatunnelmaa.
Kuva (Micke Berger, arkistokuva). FjärdeLaget vastaanotti, sekä Länsirastilaiset että OK:n yöketut maaliin.
Länsirastien finaalikierros (LR-20) keräsi lähes vuoden ennätysosanoton paikan päälle, josta suurimmat kiitokset kuuluu yöosioon (ja OKM-yöhön) kokoontuneille OK:laisille. Syrjäisestä sijainnistaan huolimatta, yökisan ennätysosanotto jäi vain kourallisen osanottajan päähän. Seuran mestariketut, Johan Uusimäen haastavilla yöradoilla, ovat Fabian af Hällström (H21) ja Vivian Lindholm (D21). Paikalla oli monta yö-ensikertalaista, mutta poissaolollaan loistivat (eivät valaisseet !) myös moni vakio-yösuunnistaja.
Länsirastien "rääppiäiset" jatkuvat vielä Haukkalammella (LR-19) 3.10. ja Vaakkoissa (LR-20) 10.10. asti omatoimisuunnistuksen merkeissä. OK-kauden seuraavat kohokohdat ovat OKM-maasto 12.10. ja suunnistusrintamalla Espoo Sprintti Cup (ESC-2) Kasavuoressa jo 4.10.2021.
- Details
- Written by: Michael Berger
- Seurakisat maistuvat syksyllä
- Länsirastit päättyvät Vaakkoin yöhön
- SM-yöt suunnistettiin kaakonkulmalla
- VL-päätös 8 joukkueen voimin
- Länsirastit siirtyvät pimeään pohjoiseen
- Särkänniemeen suunnistamaan
- Junnujen juoksukoulu käynnistyi
- Alkeiskurssin aurinkoinen päätös
- Kolmas kerta toden sanoo
- Taustadraamaa SM-viestissä
Page 75 of 163

