OK:n Mökki Nuuksion Ruuhikallioln rinteessä valmistui lamavuonna 1992. Vuosien varrella sekä pihaa että ympäristöä on laajennettu ja parannettu, mutta nyt on meneillään Mökin yli 30-vuotisen historian laajin korjaus- ja ehostusprojekti.

Kuva (arkistokuvitus). Pimeässä otettu kuva talviasuttavasta Mökistä ei täysin korosta sen parhaimpia puolia.
Seuran mökkivastaavan, vpj. Mika "Mikki" Pasosen johdolla toiminut nelihenkinen rakennus- ja talkootyön ammattilaisista koottu "johtoryhmä" on suunnitellut projektia, jonka eteneminen on riippuvainen rahoituksesta ja talkoovoimasta. Rahoitus on valtaosin saatu säätiöisenä tukirahoituksena. Talkoopuolella käytössä on ollut aikaisemmin kokematon malli. Kohteittain toiminnassa ovat olleet seuran tuoreimmat Jukola- ja Venla-joukkueet - jokainen joukkue vuorollaan. Viikolla 35 alkaneet työjaksot ovat jo nyt keränneet lähes 30 henkilön voimin runsaat 200 talkootuntia. Ja työt jatkuvat niin, että seuran Syyspitkillä (8.11.) voidaan esitellä jo ehostettu, käyttökunnossa oleva Mökki. Tuskinpa kaikki on silloin valmista, mutta ihailtavaa löytyy, joten kaikki mukaan Syyspitkille (Nimenhuudon kautta).
Sisätiloissa takka on korvattu hehkuvalla kamiinalla. Yksi väliseinä on purettu, joka lisää pirtin tilavuutta. Keittiökalusteita on uusittu kuten myös sänkyjen päällysteitä. Samalla sähkölaitteita on päivitetty. Myös pirtin lattia on hiottu ja lakattu sekä seiniä maalattu. Sauna läpikävi jo aikaisemmin projektin aikana täysehostuksen. Ulkosalla kolmen rakennuksen (Mökki, liiteri ja varasto) katot on pesty. Pihapiirissä laatoitus on pesty ja korjattu, samoin sorapihaa on tasoitettu. Pääoven rappunen on valettu uusiksi ja verhottu kivillä. Puuliiteri on siivottu ja kaminapuita on runsain mitoin pilkottu lisää.
Tämän jälkeen vanha, kunnon Mökki on edelleen se sama - mutta lähes uudelleen syntynyt.

