OK 77, edustusryhmä 2021
[25.4.2021] OK 77:n edustusryhmä on saanut oman uuden kotisivun ja urheilijoiden kuvagallerian.
Edustusryhmä kilpailee ja tavoittelee hyviä sijoituksia mm. SM-kilpailuissa, Viestiliigassa sekä Jukolan ja Venlojen viestissä, mikäli COVID-19 tilanne sallii kilpailujen järjestämisen.
- Tietoja
- Kirjoittanut some@ok77.fi
Länsirastit Kaitakorvessa
Kauden toiset Länsirastit (LR-2) suunnistetaan omatoimena Nuuksion Kaitakorvessa 22.4.-2.5.2021 välisenä aikana.
Kuva (Kuvitus). Rastiliput kutsuvat Kaitakorven maastoon.
Tarjolla on eteläisin osa Nuuksion erämaaylängön nautinnollisesta maastosta. Lähtö tapahtuu Sorlammen luontopolun pysäköintipaikalta eli selkokielellä Nuuksiontien itäpuolella sijaitsevalta pieneltä pysäköintikentältä Hevoshaanmäen huipulla. Tarjolla on perussetti 2 km radasta aina 7 km asti. Teemaratana tällä kertaa Rytminvaihdos eli selkeät välit täysillä (kallion harjanteella, polkuja pitkin tai suunnalla pysäyttäjää kohti) mutta rasti tarkkaan suunnistaen ykkösvaihteella.
Ratamestarin tarjoilusta vastaa Antta Westerlund. Karttatilaukset tehdään joko netistä tai livenä Suomenojan Nesteeltä. Maksut molemmissa tapauksissa verkkopankin kautta. Rastit ovat maastossa 11 vuorokautta. Muistin virkistämiseksi kerrottakoot, että Kasavuoren rastit (LR-1) ovat vielä maastossa, aina sunnuntaihin 25.4. saakka.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Tarkkailukisat Keravalla
Kauden ensimmäiset sprinttisuunnistuksen tarkkailut suunnistettiin Keravalla 18.4.2021. Järjestäjänä toimi Keravan Urheilijat. Päivä oli jaettu kahteen osioon - aamu- ja iltapäiväsessioon.
Kuva (Jarmo Koskela). Aamupäivän nopein OK-lainen (Jonis, oik.) ja saman jakson kakkonen (Touko Seppä, TuS) rastilla.
Kilpailussa käytiin kaksi ensimmäistä (kahdeksasta) tarkkailukisaa kesän EM- ja MM-kisoja varten. SSL oli tiukan seulan kautta kelpuuttanut mukaan seitsemän OK-laista (5 H- ja 2 D-sarjalaista). Aamupäivän nopein oli Jonis Ray, mutta iltapäivällä Antti Järvenpää pisti paremmaksi (sijoitus 29.). Isabel Donner oli D-sarjalaisistamme nopein.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Länsirastit 2021 kutsuu
Länsirastit-kausi 2021 käynnistyy torstaina 15. huhtikuuta. Ensimmäset rastit, jotka ovat "omatoimirasteja", löytyvät Kauniasten Kasavuoren metsästä. OK 77 vastaa Länsirastien 44. kaudesta yksin.
Kuva (Arkistokuva, kuvitus). Jälleen on aika metsästää oranssi-valkoisia lippuja.
Kausi 2021 on suunniteltu 20 tapahtuman varaan. Kesätaukoa (27.6. - 28.7.) on kutistettu ja syyskausi päättyy 30.9, hyvissä ajoin ennen rankimpia syyssateita. Neljä viimeisintä tapahtumaa tarjoaa, päiväratojen lisäksi, myös yösuunnistusmahdollisuuden. Muilla (16) tahtumilla on, jo totuttuun tapaan, 2-7 km ratojen lisäksi yksi teema-rata (tekniikkaharjoitusrata).
Kauden ensimmäinen tapahtuma Kasavuoressa tarjoaa rasteja jaksolla 15.-25.4, siis "tapahtumapäivästä" seuraavan viikon sunnuntaihin saakka (yksitoista päivää). Teemana Kasavuoressa on monitekniikka, eli herätellään henkiin eri tekniikkataidot - ja "paljastetaan" samalla missä kohden olisi kauden aikana syytä parantaa. Jatkoa seuraa Kaitakorvessa (Nuuksiontien varrella) 22.4, Haukkalammella (Solvallan pohjoispuolella) 29.4 sekä Hanikassa (merellisessä Soukassa) 6.5.
Maksut ja kartanhankintakanavat käyvät ilmi Länsirastien info-sivuilta. Nautinnollisia suunnistushetkiä!
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Pöytäkirjoja julkaistu...
Seuran kevätkokouksen ja hallituksen kokouksen 4/2021 pöytäkirjat on julkaistu ja löytyvät taas Intrasta, Hallituksen alta.
- Tietoja
- Kirjoittanut Lena Filipsson-Korento
- Kauden avaus Billnäsissä
- Seuran uusia vahvistuksia kauden alkaessa
- Hallituksen pöytäkirja nro 3
- SM-kisat päätökseen
- Hallituksen kokouspöytäkirja 2/2021 julkaistu...
- Raisa hiihti SM-kultaan
- TMO:n Grande Finale Oittaalla
- Hiihtohaaste saavutti asetetut tavoitteet
- TMO jatkui lumihangessa
- Hisu:n SM-kisat käynnistyivät
Sivu 88 / 163

