Junnujen kevätpäätös
Junnut viettivät kevät- (ja talvi)kautensa päätöstä Annan luona 14.6.2022. Paikalla oli runsas tusina osaston jäseniä, jotka eivät vielä ole aloittaneet perinteistä kesänviettoa.
Kuva (Anna Jacobson). Kesän avauksen juhlijoita, otsillaan tämän vuotiset kesälahjat.
Päätöskemut vietettiin loisto säässä, viheriävässä luonnossa. Oli aarteen metsästystä, Talvimoniottelun virallinen palkintojen jako sekä vilkasta "puutarhajuhlan" ohjelmaa (jalkapalloa, trampoliinihyppelyä, keinun huumaa ja allasuintia). Lopuksi rauhoituttiin purtavan ääreen, mm tacojen ja pullan muodossa.
Ennen loppukuvausta kaikille jaettiin, siinä vaiheessa viela puhtaat, OK:n otsanauhat. Ryhmällä on ollut takanaan huima talvi ja kevät. Yhtäkään salivuoroa ohjelmassa ei talvella ollut, joten kaikki harjoitukset (keskimäärin kaksi viikossa) ovat olleet ulkona. Talvimoniottelua, tekniikkaharjoituksia, juoksu- ja hiihtokoulua, suunnistuskurssia uusille tulokkaille, sarjasuunnistuksia sekä Leimaus-leiriä.
Syksyllä sitten testataan, mikä on juoksukunto.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Nuorten edustusvalinnat tehty
Suomen Suunnistusliitto (SSL) on tänään, 14.6.2022, valinnut joukkueet nuorten (H/D20) ja (H/18 &16) sarjojen Euroopan mestaruuskilpailuihin (EYOC) sekä syksyiseen Eurooppa Cupiin (EOC).
Kuva (SSL:n kuvaplavelu). Tuleva maajoukkue-edustaja Jesper "Jeppe" Donner HOG:n näyttökisassa.
Jeppe Donner nimettiin kotiin jääväksi varamieheksi H18-joukkueeseen, joka osallistuu Unkarissa 1.-4.7.2022 suunnistettaviin nuorten kisoihin (EYOC). Jeppe jatkaa perheen maajoukkueperinteitä. Isoveli Jonny oli nuorten maajoukkueessa corona-vuosina 2020-21 ja isä Mikael A-maajoukkueessa 1990-luvulla.
Samalla Jeppelle avautui paikka nuorten (18- & 16-vuotiaiten) Eurooppa Cup-joukkueseen, joka kilpailee Saksassa 1.-3.10.2022.
Tulevana viikonloppuna yökettu, moninkertainen yö-SM-mitalisti, 18-vuotias Jeppe suunnistaa Jukolassa OK 77:n kakkosjoukkueessa toisen (yö) osuuden.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
LR-kevään päätös
Kevätkauden viimeiset Länsirastit (LR-9) suunnistetaan 16.6.2022 pohjois-Espoon Lahnuksessa. Viimeinen kevyt kuntosilaus ennen Jukolaa. Säät ovat kesäisesti kohdillaan.

Kuva (Ratamestari). Ratamestari Caj Snickars tarjoaa, peruspaletin lisäksi, tekniikkaradoilla tälläisiä pähkinöitä.
Kartanmyynti on auki 16.30-18.30. Perusmaksu on 8 € (nuoret alle 19 vuotta, 3 €) ja EMIT-kortin voi vuokrata 5 € hinnalla.
Tämän kevätkauden Länsirastit-tarjonta on ollut värikästä. Tarjolla on ollut parit hankijuoksut sekä yksi kaatosade-elämys. Lisäksi jätimme yhden viikon väliin, kun OK 77 keskitti voimavaransa ETOC-urakan (Euroopan mestaruuskilpailut tarkkuussuunnistuksessa) läpiviemiseen.
Kuitenkin kävijämäärät ovat olleet n. 40% suuremmat kuin vuosi sitten. Kiitokset siitä kaikille LR-ystäville. Määrät ovat kasvaneet sekä paikan päällä että omatoimi-osastolla. Erityisesti omat printtaukset ovat olleet suosittuja. Lahnuksen rastit tarjoavat nekin omatoimimahdollisuuden aina 26.6. asti. Myös Kasavuoren rastit (LR-8) ovat vielä maastossa (19.6. asti).
Länsirastit (LR-10) palaa kalenteriin 28.7. Kaitakorven maastossa. Sitä odotellessa - nauttikaa hyttyskesästä!
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Nuoret Leimaus-leirillä Kuopiossa
Suunnistusliiton jokavuotinen nuorisoleiri, - Leimaus, pidetään tänä vuonna Kuopion Rauhalahdessa. Leiri, joka kestää 6.-9.6.2022, kerää Savonmaalle 1500 nuorta vetäjineen.
Kuva (Heidi Torp-Donner). Leirijoukkomme (+ valokuvaaja) saapumispäivänä.
Leirijoukkomme, - seitsemän nuorta sekä vetäjinä Henkka Backman ja Heidi Torp-Donner, siirtyivät Kuopioon kahdella autolla. Leirin tapahtumakeskuksena on Rauhalahden kylpylä kaupungin eteläpuolella. Majoitus on (OK:n osalta) Jynkän koululla lattiamajoituksena.
Sää on hellinyt leiriläisiä, vaikka yöt ovatkin viileitä. Päiväohjelman suunnistuksellinen osuus on kaksi harjoitusta per päivä. Leiriläisten menosta blogia kirjoittavat Minéa Nygård ja Vanessa Värtinen (ruotsiksi), joten tarkemmin tapahtumia voit seurata kohdasta > Lue lisää.
Leiriläiset palaavat kotinurkille torstain aikana.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Kasavuori kakkonen kutsuu
Kauden kahdeksannet Länsirastit (LR-8), suunnistetaan 9.6.2022 Kauniaisten Kasavuoressa. Tämä on toinen kerta tällä kaudella kun tarjolla on Kasavuorta.

LR-kauden avajaiset vietettiin Kasavuoressa huhtikuun alussa. Silloin myöhäinen kevät tarjosi reippaasti lunta eikä ilmakaan ollut kuivanpuoleista. Nyt odotettavissa on loistava alkukesän rasti-ilta. Kasavuoren maasto on oivallinen paikka teemalle "jokaiselle jotakin". Rastipaletin 2 km turvautuu kuntorataan, vauhdikkaampi 4 km käväisee latu-uralla, 3 km risteilee poikittain pururadan poikki kun taas haastavat 5 ja 7 km nostavat suunnistajat Kasavuoren huipun aina hankalille rinnerasteille. Torstain jälkeen omatoimirastit jäävät maastoon aina 19.6. saakka.
Jukolaan tähtäävät voivat vielä tehdä täysimääräisen harjoitteen Kellonummen omatoimirasteilla (LR-7), jotka ovat maastossa 12.6. saakka. Karttoja voi tilata (oma printtaus) Länsirastien info-sivun kautta maksua vastaan, kuten myös Suomenojan Nesteeltä.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
- Kevään kolmas NS-kisa
- Länsirastit palaavat kalenteriin
- Aurinko pilkahti ETOC-päätöksessä
- Satoi vettä ja ETOC-mitaleja
- Vakaa esitys Hämeessä
- Ensimmäiset ETOC-mitalit jaettu
- Palkinnoista ETOC muistetaan
- ETOC:n sydän on Kisakallio
- ETOC-rakennelmat valmistuvat vauhdilla
- Sarjat suunnistettiin Sipoon Söderkullassa
Sivu 61 / 163

