Vihdoinkin BJC
Kahden (2020-21), koronan takia, väliin jääneen vuoden jälkeen, Baltic Junior Cup (BJC) saatiin vihdoin vietyä kunnialla läpi. OK Raseborg toimi Tammisaaressa kilpailun järjestäjänä 28.-30.10.2022.
Kuva (FSO, Instagram-kaappaus). BJC-veteraani Lydia Mårtenson - viimeisen kerran FSO:n edustusasussa.
BJC on Itämeren-alueen oma "aluekisa" 15-20-vuotiaille nuorille. Edustusta oli tänä vuonna viidestä maasta, kolmen maajoukkueen ja kuuden (kahdeksan) aluejoukkueen voimin. Täysimääräisessä joukkueessa (H/D16, 18 ja 20 - viisi edustajaa per sarja) on 30 nuorta. OK:n edustus supistui lopulta kahteen edustajaan D20-sarjassa.
Daamit juoksivat hyvin lauantain (29.10.) pitkällä matkalla, noin 30 kilpasiskon joukossa, - Lydia Mårtenson (3.) ja Amanda Hansén (4.) - itse kisassa kilpailun ulkopuolella juosseet Suunnistava Uusimaa, Häme ja Varsinais-Suomi saivat tuolosluetteloon vielä kiilattua yhden kilpailijan lisää tyttömme edelle. Sijoitukset johtivat kuusiosuuksisen sekaviestin D20-sarjalaisten osuudelle FSO:n ykkösessä ja kakkosessa. Viestissä (30.10.) ei tullut menestystä. FSO oli joukkuekisassa, jälleen ykköseksi nousseen kisahistorian menestyksekkäimmän Småland, SWE, joukkueen jälkeen, kakkonen.
Kisan järjestelytehtävistä löytyy myös Antta Westerlund (TD) ja Harry Sainio (ratamestariryhmän jäsen).
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Salivuorot alkavat jälleen
Seuran omat salivuorot käynnistyvät viikolla 43. (24.-30.10.). Käytössämme on kaksi vuoroa, - tiistaisin Granhultin koululla ja torstaisin Kasavuoren koulussa - molemmat Kauniaisissa.

Kuva (kuvituskuva arkiston kätköistä, Nina Nilsson). Ohjelmassa on aikuisille lähinnä kestovoimaa.
Salivuorot olivat aikaisemmin osanotoltaan seuran "pääharjoitus" talvikauden aikana - perinne, jonka korona ikävästi katkaisi. Epidemian huippuaikana rajoitetut salivuorot ovat olleet selvästi vähäväkisempiä.
Tiistai Granhultissa on pyhitetty junnuille (18-19:00). Ohjelmassa on liikunnan iloa, suunnistustekniikan alkeita ja elämän viisautta. Vetäjinä ovat Junnuosaston vakiovetäjät - Anna, Henkka ja juoksukoulusta tuttu Miina. Granhultin ulko-oven salatunnuksen saa vetäjiltä.
Torstaivuoro, myös valmennusjumpaksi mainittu, on tarkoitettu koko seuralle. Kasavuoren liikuntasali on käytössämme 19-20:00. Harjoitukset keskittyvät koordinaatioon ja lihaskestävyyteen. Vuoroja isännöi/ emännöi seuran nykyset ja osittain kokeneet lajinharrastajat.
Avaus oli hyvä, - 43 henkilöä (30+13) paikalla.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Blodslitet - Norjan kansainväliset Syyspitkät
Fredrikstads Ski Klubb, Norja on 22.10.2022 järjestänyt jokavuotisen, erikoispitkän matkan yhteislähdöllä juostavan Blodslitet, - Pohjoismaiden maineikkain (?) ultra matkan kisa lajissaan. Kilpailu on Norjassa lähes "pakollinen" kauden päätöskisa. Tämän vuoden koitos käytiin Råden Tombissa.

Kuva (Terje W. Pettersen, FSK). OK 77:n edustus on nuorentumassa - tässä Jeppe Donner tulossa maaliin.
Blodslitet oli pitkään FSO:n valmennusryhmien vakio-ohjelmaa (valmentaja Totte Smedslund'in aikana). Niiltä ajoilta on lähtöisin myös Jori Arrakosken Blodslitet-putki ( oliko jo 37. ?), joka kovaa vauhtia lähentelee 40 kisan paalua. Väliin ovat jäänyt vain pari kisaa (joista toinen järjestäjien - ja koronan, takia). Nyt tuloksena H55-sarjassa 35. sija. Myös Mikael Donner on juossut, - nuoruudessaan, aikaisemmin Blodslitet-kisoja - tuloksena tänä vuonna H50-sarjassa 12. sija. Ensikertalainen (?) Jesper Donner kilpaili H17-20E-sarjassa (taisi olla ensimmäinen vuosi, kun 18 ja 20 oli yhdistetty yhdeksi sarjaksi). Tulos oli kymmenes sija ja sarjan paras "kansainvälinen" suunnistaja.
Jämijärvellä Ikaalisten Nouseva-Voima (IkNV, Nouski) tarjosi 23.10.2022 Jämin suunnistusmaratonin. Edustuskaksikkomme H21-sarjassa, Hannes Holmback ja Wilhelm Stenbacka päätyivät erinomaisille sijoituksille 2. ja 9. Hannes oli kärkikaksikossa puolimatkaan saakka (n. 12 km), jonka jälkeen askel rupesi hiipumaan ja yksin juostessa tuli virheitäkin, mutta tulos oli kiistaton.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Hallitut esitykset Halikossa
Halikkoviesti, 25mannan pikkuveli ja suomalainen (angelniemiläinen) kopio, suunnistettiin 22.10.2022 Salossa, - järjestäjänä Angelniemen Ankkuri. Seuran nimi on yksikössä, viitaten nykyisin jo lakkautettuun (fuusioiotiin Halikon kanssa 1967) Angelniemen kunnan vaakunaan, joka tosin oli kolmiosainen ankkuri. Halikko liitettiin sitten Salon kaupunkiin 2009.

Kuva (Sini Hulmi). Maasto ja sää olivat paremmasta päästä. Ykkösen avauksen Vesa (10.) on jo saapunut vaihtoon.
15-osuuksinen Halikkoviesti on ollut ohjelmassa 80-luvun loppupuolelta (nyt 34. viesti). Osanottomäärät ovat selvästi laskussa, sillä matkaan lähti vain 89 joukkuetta (viime vuonna yli 110) - joukossa meidän kaksi joukkuettamme, toinen kilpasarjassa ja toinen (86,7 % OK-lainen joukkue) kuntosarjassa.
Molemmilla joukkueilla oli tahmea alku (Ykkönen 2. osuudella, Kakkosella avauksessa), mutta nousut kisan edetessä ovat mieltä ylentäviä suorituksia. Ykkönen oli maalissa 22. (hävisi lisäksi kuntosarjan voittajalle) - viime vuonna olimme 13., ja kuntojoukkue 17. paras kuntoryhmä (kuntojoukkeiden ei tarvitse välittää ikä- ja sukupuolirajoituksista) ja koko kisan 55.
Kausi jatkuu vielä sunnuntaina (23.10.) Jämin suunnistusmaratonilla (kahden H21:n edustuksella) sekä ensi viikonloppuna (28.-30.10.) nuorten alue- ja maajoukkueiden valiokisalla Baltic Junior Cup (BJC) Tammisaaressa. Neljä nuortamme juoksee FSO:n joukkueessa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Luhti on matkalla uuteen kauteen
Seuran kalustovasto, Luhti, on matkalla uuteen kauteen (2023). Ensimmäiset yhteistalkoot pidettiin tiistaina 18.10.2022. Tämä on vasta varastosiivouksen alkumetrit ennätysvilkkaan (tapahtumien lukumäärässä mitattuna) kauden jälkeen.

Kuva (Micke Berger). Juuri näin "sekaisin" varasto on juuri nyt.
Sateinen syysilta ei haitannut työryhmää, kun ensimmäiset talkoot varastovastaavan Vesa Kankaanpään ja EMIT-virtuoosi Antta Westerlundin johdolla saivat EMIT-kaluston inventoitua, seuran rastiliput jaettua kolmeen luokkaan (hyvät, kelvolliset ja jäteliput) ja osan viitoitustarvikkeista ojennettua. Huhujen mukaan kakkoshuoneen pitkän pöydän pöytälevy löytyi n. kolmanneksen pituudelta.
Suunnitelmia taottiin (käytännössä huoneiden kaksi ja kolme sisällöt vaihtavat paikkaa), puumerkkejä leimailtiin, pihan jäteastiat saivat täydennystä, OK Mökki sai tarviketäydennystä ja talousasioitakin ehdimme pohtia (kun seuran taloudenhoitajakin oli sopivasti paikalla).
Jos sinulla on piiloissasi vielä seuran omaisuutta - tämän tai edellisten vuosien osalta - Luhdilla on koko syksyn ajan "sakoton palautus" - ota rohkeasti yhteyttä Vesaan. Paimion Jukola-karttojakin on vielä jakamatta (meitä oli 110 henkilöä metsässä), - ne tulevat jakoon seuran Syysjuhlassa 26.11. Talkoot jatkuvat myöhemmin ilmoitettuna ajankohtana.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Sivu 52 / 163

