Epoo-Jukola on juostu
Tämän vuoden Venla- ja Jukola-viestit suunnistettiin Porvoon Epoossa täydellisessä lomasäässä 17.-18.6.2023. Järjestelyistä vastasi itä-uusimaalainen yhdistelmäseura OK Trian.

Kuva (FB-kaappaus, Tony Björk). Venlojen päivä on muuttumassa Jukolan yöksi.
Helteinen lomasää ei välttämättä ole parasta suunnistussäätä. Itä-Uudenmaan maasto on kivistä, mäkistä ja (säästä johtuen) pölyistä. Ratamestarit olivat onnistuneet asettamaan kilpailijoiden suunnistustaidot kovalle koetukselle.
Venloissa matkaan lähti 1518 joukkuetta, joista 8 OK:n väreissä. Kaikki joukkueemme, yhtä lukuunottamatta, sijoittuivat kisassa "paremmalle puoliskolle". Ykkönen (Dream Team) oli 87. ja kolmannen osuuden suunnistanut Lydia Mårtenson lähinnä osuutensa maailmankärkeä (50. nopein). Paras nostaja oli Vivian Lindholm kolmosessa (Iron Ladies) 255 pykälän nostollaan. Sillä pääsee kaikkien aikojen Venla-nostotaulukon 10 kärkeen. Kaksi Venlaa: Johanna Arola ja Inka Huttunen tekivät ensiesiintymisensä OK-venlana.
Jukolan viesti alkoi tahmeasti aikataulun suhteen, kun kärki jo toisella radiorastilla oli kuusi minuuttia ihanneajasta. Tämä hyödynsi tietenkin "semi-kärkeä" ja jonot tiivistyivät. Mutta vain hetkeksi. Hajonnat ja maasto (sekä helle) purivat ja erot kasvoivat suuriksi - myös kuntoilupuolella. Ykkönen teki tasaista työtä läpi kisan - lopputuloksissa 62. Joukkueen "tähti" oli (täpärästi) Fabian af Hällström (6. osuuden 49. nopein). Myös Kakkonen oli sadan sakissa (ja Viestiliigapisteillä) - 91. Antti Järvenpään oivallisen (77.) avauksen ansiosta. Yön nostohirmu oli Jori Arrakoski 5. parhaana sijoittuneen Sixpäck-joukkueessa toisella osuudella. Jori hallitsee, yhdessä Jouni Junkkaalan kanssa, huippunostojen kymppikärkeä - Jorilla on listalla viisi ja Jonella 3 merkintää. Jukolan 1679 joukkueesta yhdeksän edusti OK:ta mutta kaksi, FjärdeLaget ja Fast Veterans, jäivät (keskeytys, hylkäys) matkalle. Neljä henkilöä esiintyivät ensi kertaa (OK:laisina) Jukolassa, - Sofie von Frenckell (ei aikaisemmin edes Venloissa), Juha Matilainen, Mikko Ääri ja Mikael Lindfors.
Kisaan osallistui 95 suunnistajaa OK:n joukkueissa. Puolivillaisella etsinnällä löytyi lisäksi 9 muuta jäsentämme kaveri-, firma- tai yhteisöjoukkueista. Järjestelyjen onnistuneen läpiviennin takasivat runsas kourallinen OK:laisia talkootehtävissä.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Jukola-viikonloppu lähestyy
Venlojen ja Jukolan-viestiin 17.-18.6. Porvoon Epoossa on vajaat 100 tuntia. Vielä tänään (13.6.2023, kello 19:00) varalla on kourallinen suunnistajia - joten hyvältä näyttää.
Kuva (järjestäjien pohja-aineisto). OK 77:n telttapaikat kilpailukeskuksessa.
Seura lähtee kisaviikonloppuun 8 Venla- ja 9 Jukola-joukkueella. Vain yhdeksällä seuralla on jalkeilla (ilmoittautumiset) enemmän joukkueita kuin OK:lla. Kärjessä ovat suurseurat Helsingin Suunnistajat (HS, 45 joukkuetta), Espoon Suunta (EsSu, 39) ja Tampereen Pyrintö (TP, 35).
OK:n kärjet (1- ja 2-joukkueet) ovat kovanpuoleisia. Venlojen ykkönen (Dream Team) suunnistaa järjestyksessä Olivia Hahn, Ida-Marie Eklund, Lydia Mårtenson, Amanda Hansén ja miehet lähtevät matkaan kokokoonpanolla Emil Sevelius, Jonny Donner, Jonathan Ray, Eljas Talja, Jesper Donner, Fabian af Hällström, Hannes Holmback. Edellä oleva maininta "kovuudesta" ei tarkoita, että muut 13 joukkuetta olisivat "löysiä."
OK 77:n perinteiden mukaisesti joukkueilla on järjestysnumeroiden lisäksi lisänimiä, kuten esimerkisi The New Stars (Venlat) - Haastajat (Jukola), Run 4 Fun (V) - Nautiskelijat (J), Iron Ladies (V) - FjärdeLaget (J) sekä Silver Ladies (1-3, V) - Fast Veterans (J). Erikoisuutena on vuonna 1998 Gårdskullassa kolmanneksi suunnistanut Jukola-joukkue, joka nyt lähtee maastoon III-joukkueena, Juhla-1998. Viisi miestä on jäljellä alkuperäiskokoonpanosta. Vain ulkomaanvahvistus Thomas Bührer ja kuopus Svante Nilsson puuttuvat joukkueesta. Svante toimii nyt järjestävän seuran tulostoimiston varapäällikkönä. Tulosodotukset J-1998 osalta on kuitenkin hyvä suhteuttaa siihen, että joukkueen keski-ikä on noussut lähes 25 vuodella.
Vain yksi on joukosta poissa. OK:n naisjoukkue Jukolassa, Victorious Secret, jättää tämän vuoden Jukolan väliin. Järjestävälle OK Trian-seuralle annamme myös naapuriapua kisan onnistumiseksi, sillä runsas Jukola-joukkueellinen OK:laisia on mukana kisaorganisaatiossa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
LR tarjoaa "esi-Jukolan"
Kevätkauden vimeiset Länsirastit (LR-9) suunnistetaan torstaina 15.6.2023 pohjois-Espoon Lahnuksessa. Tämä on viimeinen hetki "tarkistaa" kuntoasetukset ennen viikonlopun Venlojen ja Jukolan tositoimia.

Kuva (arkistokuva). Lahnus muistuttaa Epoo-Jukolan "helpoimpia" maasto-osuuksia. Tule uskonvahbistuslenkille!
Tarjolla on jälleen koko ratapaletti (2-7 km) vaihtelevien vaikeusastein sekä myös (enimmillään) 77 minuutin Pistesuunnistuksen (Rogaining), jossa kaikki illan rastit kuuluvat tarjontaan. Lähtö tapahtuu 16:30-18:30 ja maali sulkeutuu 20:00. Rastien lisäksi luvassa on kesän ensimmäiset helteet (yli +25C).
Rastit jäävät maastoon omatoimisuunnistusta varten 15.-25.6. väliseksi ajaksi. Omatoimikarttoja voi ostaa tapahtumakeskuksesta illan aikana, verkosta (oma printtaus, katso LR-info) tai Suomenojan Nesteeltä. Lahnuksen (LR-9) jälkeen alkaa kesätauko, jolta Länsirastit palaa 3.8. - silloin Kasavuoren maastossa Kauniaisissa.
Kuleneella viikolla (8.6.) Länsirastit (LR-8) suunnistettiin Olarin koululta. Kevyt pölynsidontasade ei säikäyttänyt LR-laisia, sillä Olarissa saavutettiin kauden huippulukemat osanoton saralla. Myös Rogaining keräsi hyvin väkeä, joka johti uuteen LR-Rogan ennätykseen. Lukemat 93 pistettä ovat nyt Olli Salon nimissä. Jos mieli kaipaa vielä Olarin rasteja, niin ne ovat omatoimisuunnistajien iloksi maastossa aina 18.6. asti.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Junnupäätös Pirttimäessä
Seuran junnut päättivät vilkkaan toimintavuotensa 2022-23 viettämällä "vapaampaa iltaa" 13.6.2023 Espoon Pirttimäen ulkoilukeskuksessa.

Kuva (Arkistokuva). Kohti liikunnallista kesälomaa, - Mr Hopp'in johdolla.
Paikalle oli kokoontunut vanhempineen kolmisenkymmentä henkilöä. Ilta aloitettiin valokuvasuunnistuksella pienryhmissä jonka jälkeen jaettiin Talvimoniottelun (TMO) palkinnot. Seuran kymmenes TMO-kiertopalkinto (kiertää 5 vuotta kerralla) aloitti vaelluksensa Saga Riskun palkintokaapin kautta. Pokalisarjan lisäksi palkittiin myös TMO-super ja -HD12-sarjojen palkintohirmut.
Kenttäruokailun jälkeen, - ei jäänyt edes muruja oravien siivottavaksi, ohjelmassa oli erilaisia liikunnallisia osioita - jalkapalloa, mölkkyä, renkaan heittoa ... Lopuksi jaettiin osanottajille yllätyksellinen kesälahja, josta löytyi mm liikunnallisia vinkkejä kesän ajaksi.
Uusi Junnuvuosi käynnistyy elokuussa, jolloin ohjelmassa on FSO:n suurleiri, FSOM, Nuorten Jukola, NS-kisat, säännölliset viikkotreenit, päiväleiri Mökillä (?), Kasavuoren juoksutesti sekä tietenkin (yksi monista kohokohdista), Nuorisoviestit Varsinais-Suomessa. Kesä käynnistyi lähes hellelukemissa. Samanlaista jatkoa toivoen.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Nuorten iskujoukko Leimaus-leirillä
SSL:n nuorten suurleiri, Leimaus, pidetään tänä vuonna Tampereella 5.-8.6.2023 pääasiassa paikallisen Pyrinnön johdolla.

Kuva (Anna Jacobson). Hurja leirijoukkue kokonaisuudessaan samassa kuvassa.
Puolet tämän vuoden Leimaus-leiristä on jo takana päin. OK 77:n 13-henkinen joukkue, johtajinaan Anna Jacobson, Jenny Ray ja Mikko Ruokolainen, ovat pärjänneet hyvin Hämeen sydämessä. Nuorten ikähaarukka on 9-14 vuotta.
Ohjelmassa on ollut (viralliset) harjoitukset (2 sprinttiä, metsäkeikka ja tarkkuussuunnistusta) sekä mieleen painuvat avajaiset lippukulkueineen. Odotettavissa on vielä ainakin perinteiset ohjelmanumerot, kuten leiriviesti ja päätösdisco.
Suunnistusrastien lisäksi on löydetty Tampereen "kisko-Nysse"* (eli stadilaisittain Spåra), leikkipuisto, minigolfrata, uusia kavereita, omatoimista ohjelmaa ja tärkein - leirin ruokala. OK:laiset yöpyvät paikallisen Camping-alueen mailla. Leiriläiset palaavat kotikonnuille torstain aikana.
Lue lisää-kohdassa, voimme seurata kenttätoimittajen Mea & Isabella (ruotsiksi) sekä Anni & Halla tuoreita havaintoja.
*) = Tampereen busseja kutsutaan nimellä "Nysse" (sanan alkuperä juontaa tokaisusta "Ny' se tulee! ").
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Sivu 41 / 163

