Kirkas sää - hieman koleahko (mutta ei vedä vertaa parin viikon takaiselle takatalvelle) - joten mieliala oli korkealla, kun yli 50 nuorta (joukossa toki myös vetäjiä) kokoontuivat 7.5.2024 Hanikkaan.

Kuva (Mika Pasonen). Yhdessä kohti lähtöä.
Suunnistuskoulu ja junnuryhmä olivat ensi kertaa toden teolla samassa paikassa. Ohjelmassa oli "kilpailumuotoinen" harjoitus, jossa tutustuttiin Sarjasuunnistuksen (NS-kisojen) toimintakuvioihin.
Tarjolla oli sekä RR-, TR- että tavallisia ratoja. Myös vähemmän kokeneet kiersivät radat, - seuraajien kanssa. Illan ratamestarina hääri Henrik Wallén, joka on erikoistunut Hanikan maaston kiemuroihin (osittain asuinpaikkansa ansiosta).
Sarjasuunnistukset, - itäisen NÅID:n lähikisa, eli "kompassitapahtuma" kuten kansallinen nimike kuuluu, käynnistyvät 14.5. Porvoossa Akilles OK:n järjestämänä. Ohjelmassa on sarjat 8RR ja 10RR, 12TR, sekä suorat 10, 12, 13, 14, 16 ja 18-sarjat. Ilmoittautuminen tapahtuu IRMA;n kautta. NS-kisoja on vuoden aikana kuusi (3 sekä keväällä että syksyllä). Kolmella kisalähdöllä pääsee palkinnoille. Ensimmäiseen kisaan lähdemme bussilla "vain" junnuryhmän voimin sillä suunnistuskoulu jää vielä kotiin kartuttamaan suunnistustaitojaan kotikentällä. Mutta NS-2:ssa (21.5.) molemmat ryhmät ovat taas yhdessä. Silloin OK 77 on järjestäjänä Puolarmaarissa.

