Kauden 2023 viimeinen sarjasuunnistus (NS-5) suunnistettiin 4.9.2023 Tuusulassa Kompassikilpailun yhteydessä Tuusulan (TVV:n) ampumahiihtostadinilla. SK Uusi toimi järjestäjänä. Sää oli mitä mainiointa alkusyksyn suunnistussäätä.

23US5.jpg

Kuva (Anna Jacobson). Vuoden voittaja D10RR-sarjassa - Isabella "Izzi" Hallvar.

Nuorisosarja supistui tänä vuonna viiteen kisaan, osittain itä-uusimaalaisten yhteistyökumppaniemme  (OK Trian'in perusseurat) Jukola-kiireistä johtuen. Kolme NS-kisaa oli erillisiä tapahtumia ja kaksi tapahtumaa, Sipoossa ja Tuusulassa, yhteisiä Suunnistavan Uudenmaan kompassitapahtumien kanssa. Järjestelyt sekoittivat vakiokuvioita, kun Kompasssipäivänä oli pääkohtaisesti maanantai NS:n tiistain sijaan. Myös sarjajako on suppeampi SUU-sarjassa (mm puuttuvat sarjat HD13 ja 18). NS-kisojen lisäksi junnuosastomme hankki kisakokemusta osallistumalla neljän erillisen Kompassitapahtuman muodossa. NS-puolella osanottokeskiarvo kasvoi 25% ja yhteensä nuoret keräsivät lähes 200 osanottokertaa näissä tapahtumissa.

OK 77 oli kauden aikana liikkeellä 50 nuoren voimin, hyvän junnutyön ja onnistuneen suunnistuskoulun ansiosta. Heistä 28 palkitaan (vähintään kolme osanottoa) aikanaan Syysjuhlassa. Pistelasku ontuu hieman, koska Kompassikisojen tulospalvelu ei ole yhtä sujuvaa, kuin mihin olemme NS-kisojen osalta tottuneet.

NS-5, tulokset (SK Uusi-kisasivu)   Loppupisteet (NS-kisat)