Nuorten Jukola (NuJu) suunnistettiin 38. kerran, - nyt hyvässä säässä Hyvinkään Rastin järjestämänä 19.8.2023 Hyvinkään Sveitsin Perttulan jalkapallokentältä. Seuralla oli kolme joukkuetta mukana.

Kuva (Anna Jacobson). Jälleen ryhmäkuvassa - vasemmalla kakkonen ja oikealla kolmonen. Ykkönen piiloutuu takarivissä.
Matkaan lähti 164 joukkuetta, joista 144 pääsi hyväksytysti maaliin. Valitettavasti hylättyjen joukossa oli myös yhdistelmäjoukkueemme, OK 77 Y 3 (Kronanin ja Botnian nuorilla vahvistettuna) , jo ykkösosuudella. Ykkönen oli 91. ja kakkonen 124. Nuorisojoukossamme H18 sekä 16-sarjalaiset ovat aliedustettuina, joten käytännössä monet joutuivat kilpailemaan vähintään pari vuotta vanhempien kanssakilpailijoiden kanssa. Myös pari viime hetken sarastumista verotti voimavaroja. Osuusajoissa ykkösen Vincent Björk (H12) pisti parhaiten kampoihin, ollen 14-vuotiaiden poikein 63. nopein osuudellaan. Monelle (9 OK:laiselle) kokemuspankki sai tililleen jälleen uutta pääomaa ensimmäisenä NuJu-viestilähtönä.
Aikuiset juoksivat Tupla-sprinttejä ympäri Suomea. Tuusulassa Miina Ruokolainen (D35) oli yhteistuloksissa toinen (aamupäivällä sarjansa ykkönen) ja Antti Järvenpää (H21) täydensi koulutodistustaan puuttuvilla numeroilla, ollen kaksi kerrtaa 4. kuten myös yhteistuloksissa. Paikalla oli vajaa tusina OK:laista. Kalajoella Amanda Hansén (D21) oli sarjansa stara, - vakuuttavat voitot molemmissa lähdöissä.

