Torstai 1. kesäkuuta 2023 oli jälleen yksi niistä illoista, jolloin "kaikki" osui päällekkäin. Länsirastit (LR-7) Nuuksion Kaitakorvessa, junnujen Kompassi-viesti Helsingin Kivikossa ja "Grani liikkuu"-liikuntatapahtuma Kauniaisten Keskusurheilukentällä. Kaikkiin seura ehti yhden illan aikana.
23kompassi.jpg
Kuva (Anna Jacobson). Viestijoukkueet valmiina kisaan.
 
Yhteistä kaikille kolmelle tapahtumalle (samalla pääkaupunkiseudulla kuin olemme) oli kolea sää ja sateenkuurojen todellinen uhka. Seudun yleisilme kesäkuun alussa.
 
Länsirastit  (LR-7) suunnistettiin eilisillä (31.5.) OKM-radoilla. Tämä selittää vaisua OK-osanottoa. Jukolaa ajatellen - topograafisesti Kaitakorpea lähemmäksi tämän vuotista kisamaastoa ei Länsirasteilla pääse. Selvästi toista sataa lähti metsään. Ennustettavissa on, että omatoimisuunnistajat korjaavat osanottolukuja reippaasti ylöspäin.
 
Kompassi-viesti suunnistettiin 6-henkisin joukkuein junnu-ryhmän voimin ikähaarukassa 8-14 vuotta. Monet "ekat" rekisteröitiin. Ensimmäinen kompassi-viesti OK:n osalta, monelle ensimmäinen viesti, ensimmäinen ekaosuus (hieman lisäjännitystä), ensimmäinen esiintyminen OK:n puvussa, ensimmäinen yhteislähtö j.n.e.  Kisaan lähti 43 joukkuetta ja OK:n ryhmät olivat puolivälissä sijoituksilla 19. ja 29. (kakkonen kärsi hieman ajallisesti ylihypätyistä rasteista). Kokonaisuudessa kokemuksia kartuttava kisareissu.
 
Tällä välin kotikentällä vietettiin "Grani liikkuu"-päivää urheilukentällä. Oli Kurrenkierrosta (aikanaan OK:n käynnistämä tapahtuma), päiväkoti-liikuntaa, eläkeläisten petanque-turnaus, koulujen sukkulaviestit ja tietenkin myös suunnistusta. Helppo sprintti urheilukentän aitauksen sisäpuolella. Järjestäjämme taisivat hieman yllättyä suosiosta, siitä kielii yhteenveto "vähintään 100 nuorta ja aikuista" kiersivät n. 500 metrin radan.