Junnujen keväinen leiripäivä OK Mökillä 2.4.2023 oli aurinkoinen. Selkeät pakkasyöt takasivat kuitenkin hyvinkin lumirikkaan maaston.

23junvår.jpgKuva (Anna Jacobson). Kerrankin muotokuva on kohteensa näköinen. Taiteilijana Anni Säde.

"Alkuverryttely" Mökille tapahtui kahdessa ryhmässä, tavanomaisen vaelluksen muodossa - tällä kertaa lumikengillä. Monelle varmaan ensikokemus lajissaan. Leirillä metsästettiin sekä haamuja että pääsiäismunia, - viime mainittuja parisuunnistuksen muodossa. Pääsiäispupu oli piiloittanut munat rasteille.

Maukkaan lounaan ohella, - spagetti on kestosuosikki, taiteilijalahjakkuudet piirsivät Mr Hoppin (Mr Hopp on junnuryhmän maskotti) muotokuvan. Myös pihagrilli oli käytössä. Kuvatodisteihin nojautuen, - "kuumaa kyytiä" taisivat  saada vaahtokarkit.

Leiriin osallistui kaikkiaan, junnuvetäjien ohjauksessa, lähes 20 suunnistajaa.