Suunnistuksen erikoiskisat - sekä kotimaiset että kansainväliset kilpailut osuvat elokuun alkuviikoille. Erikoista on myös  FSOM:n ja aluemestaruuskilpailujen (mm SUU:n kisat) osumisen eri viikonlopuille. Tämä tosin antaa niille OK:laisille mahdollisuuden, joille Pohjanmaan FSOM ei mahtunut aikatauluun. Ovatko ensi vuonna samana viikonloppuna ??

22DOC.jpg

Kuva (SKUL:n kuvapalvelu). NBDOC:n D21 sprintin mitalikolmikko (Lina Kalsson, vas.)

Baltian ja Pohjoismaiden avoimet kuurojen suunnistusmestaruuskilpailut (NBDOC) suunnistettiin Suomen Kuurojen Urheiluliiton (SKUL) ja LS-37 järjestämänä 12.-14.8.2022 Nastolan Pajulahden urheiluopistolla. Ohjelmassa oli sprintti, keskimatka ja pitkä matka. Kahdella lyhyemmällä matkalla Lina Karsson otti kaksi hopeaa. Pitkällä matkalla viikolla loukkaantunut nilkka muistutti sen verran itsestään, että järkevintä oli keskeyttää kisa.

Ampumasuunnistuksen MM-kisat (WBOC) käytiin Saksan Baijernissa 5.-7.8.2022. Suomalaiset (ja OK:laiset - 6 hengen vahvuudella) olivat hyvin, sekä edustettuina että menestyneinä. Kisan menestyksekkäin oli Sofie von Frenckell (D55), joka otti kolme MM-kultaa (sprintti, klassinen ja viesti). Viestikulta tuli yhdessä Annika Westberg-Arrakosken kanssa. Kolmas maailmanmestarimme on Jori Arrakoski (H50), (klassinen). Yleisessä sarjassa (D21)  maajoukkueasussa suunnistanut Rafaela von Frenckell oli 12. klassisella matkalla.

Pihkaniskojen järjestämissä SUU:n mestaruus kisoissa (pitkä matka, viesti) 13.-14.2022 menestystä ei tullut.