Kesäkausi 2022 on käynnistymässä ja valioryhmä etenee sujuvasti kohti uusia tavoitteita. Tätä edistää myös kvartetti, joka täksi vuodeksi on liittynyt vahvistamaan joukkoamme.
Kuva (lukuisat kuvaajat). Ylhältä vasemmalta, myötäpäivää, - Aapo Aaltio, Amanda Hansén, Christoffer Melin ja Hannes Holmback.
Aapo Aaltio (H21), ryhmän vanhin, vaikkakin vajaat kolmekymppinen, tulee Kuopion Suunnistajista. Yökettu (parhaimmillaan 18. yö-SM:ssä) asettaa tavoitteekseen viestit ja henkilökohtaiset ennätykset SM-kisojen distanssimatkoilla. Amanda Hansén (D20), kevään ylioppilas, tulee OK Botniasta ja täydentää hyvin D20-sarjan SM-joukkuettamme. Henkilökohtaisella tasolla hänellä on kolme SM-plakettia (2 kertaa sprinttikisan 9. ja kerran erikoispitkän 5.). Tavoitteena elämänsä paras suunnistuskausi. Christoffer Melin (H21) on kvartetin suunnistusnestori - suunnistusuraa takana jo 25 vuotta, eli koko lyhyen ikänsä. Tulee IK Falken-seurasta. Huippuhetkenä FSO:n mestaruus sarjassa H18 (2013). Nyt silmissä siintää uran paras H21-vuosi. Hannes Holmback (H21), kasvattajaseurana IF Femman. Hannes on FSO:n valmennusryhmien vakiojäsen.
Tervetuloa seuraan koko ryhmä. Meillä hiki haisee ihan samalta kuin muuallakin (eli mikään menestys ei tule itsestään).

