Kauden päätteeksi olemme kokoontuneet yhteiseen juhlaan, - eri vuosina eri nimillä, mutta tämä oli (noin) 35. Syysjuhla, nyt yhdennentoista kerran Kasavuoren koulukeskuksessa 20.11.2021.
Kuva (Annika Westberg-Arrakoski). Kakkuhegemonia on siirtymässä Tikastielle. Voittajakakun Hobbit O'Race olivat luoneet viime vuoden voittaja avustajan kanssa.
Syysjuhla oli kaksiosainen - tänä vuonna tosin yhdessä paikassa. Ensin Junnut saivat palkintonsa vetäjien Anna Jacobson ja Henkka Backman johdolla, ennenkuin siirryimme varsinaiseen Syysjuhlaan. Junnut ehtivät myös esittää toimintaansa kuvasarjana (valitettavasti antoisat kuvat vaativat vähäistä valoa, joka rajoitti lavaloistetta), suunnittelivat itselleen ryhmämaskotin ja pitivät vielä lyhyen mehu- ja herkkuhetken. Vuoden Juniori on Minea Nygård. Muut palkinnonsaajat löytyvät kohdasta "Lue lisää".
Syysjuhlan juontajana toimi Henna Salminen ja palkitsijoina tukku avustajia eroavasta puheenjohtajasta alkaen. Keittiössä hääri puolisen tusinaa taitavaa käsiparia Kerttuli Boucht'in johdolla. Tarjoilu oli erinomaista, suolaisesta makeaan (kakkukilpailun runsaat tuotteet jäivät jopa osaksi syömättä). Nuoriso-osasto tarjosi leikkimielisen (sisäpiirin) tietovisan ja vuoden 2022 Tarkkuussuunnistuksen EM-kisat 25.-29.5. (ETOC2022) esiteltiin kilpailunjohtaja Anna Jacobsonin toimesta. Ansiokkaan vetäjän, 44. kerran jaossa ollut kiertopalkinto, - Peo'n muistopalkinto, jonka voi saada vain kerran urallaan, myönnettiin tällä kertaa junnuvetäjä Henrika Backman'ille.
Juhlaan otti osaa lähes 80 henkilöä, - joten lähes neljätuntinen tapahtuma tuntui kiirettömyydessään jopa lyhyeltä.
Kuva (Anna Jacobson). Sinettipaasi (Vuoden junnuvetäjä) ja POM-pokaali.
Juhlassa palkittiin junnu-puolella Aktiviteettikilpailun ahkerimmat - myös 100 kertaa mukana ollut Halla Ruokolainen (73. juniori kautta aikojen), kansallisten kilpailujen ensikertalaiset, kaikissa kuudessa sarjasuunnistuksessa mukana olleet ja tietenkin siellä menestyneet sekä OKM-kilpailujen (OKM-päivä ja OKM Super Cup) mitalistit.
Varsinaisessa Syysjuhlassa jaettiin n.s. "painavat" (kierto)palkinnot (katso taulukko). Siellä palkittiin erikseen myös nuorten MM-kisoissa suunnistanut (parhaimillaan keskimatkan 23.) Jonny Donner, SM-kilpailuissa mitaleille ja plaketeille sekä muutenkin SM-tasolla vuoden aikana menestyneet kuten myös seuran veteraaneja ansiokkaasta taustatyöstä.
Tänä vuonna ei jaettu seuran kunniamerkkejä (olisikohan tyyntä ennen myrskyä, - seura täyttää nimittäin ensi vuonna 45 vuotta).
| Palkinto, nimi | Kohderyhmä | Lajoittaja, hankinta | Saaja 2021 |
| POM-pokaali | Ansiokas vetäjäpanos vuosien saatossa | Per-Olof "Peo" Morelius, 1978 | Henrika Backman |
| Orient-pokaali | Huomattava panos vuoden aikana | OK Orient, 2002 (OK 77, 25 vuotta) | Jonas Westerlund |
| Sinettipaasi | Juniori- ja nuorisotyön vetäjät | Sinettiseura-arvon myötä 2016 | Anna Jacobson |
| OK-pokaali | Vuoden suunnistaja, kaikki sarjat | Peo Morelius, 1978 | Mikael Donner |
| Metsäpeikko | Vuoden paras, H ja D21-sarjoissa | 4. kiertopalkinto meneillään | Eljas Talja |
| Vuoden nuori | Vuoden paras, Sarjat HD15-20 | vuodesta 1983 | Jesper Donner |
| Vuoden juniori | Vuoden paras, Sarjat HD8-14 | vuodesta 1979 | Minéa Nygård |
| AG-pokaali | Taisteleva/ kehittynyt HD12-16-sarjan nuori | Bertel Hakulin 2017 (Armas Gustafsson'in pokaali) | Jeremy Donner |
| Vuoden tulokas | Menestyvä, uusi suunnistaja | vuodesta 1978, kertapalkinto | Mikael Brüll |
| Lupaava tulokas | Lupaava uusi suunnistaja | vuodesta 1978, kertapalkinto | Otto Kekäläinen |
| Innokas tulokas | Ahkerasti mukana toiminnassa oleva nuori tulokas | vuodesta 2000, kertapalkinto | Anni Säde, Agata Kotimäki |
| Hopea lautanen-2 | Syyspitkien, pisimmän radan (L) paras | Bosse Tötterman, 1983 | Antti Järvenpää |
| Metsäpeikko-2 | Syyspitkien M-radan paras D-sarjalainen | Bosse Tötterman, 2020 | Ina Westerlund |
| TMO-pokaali | Talvimoniottelun paras (vuonna 2021 ohjelmassa oli 9 lajia, H14/D15 | viisi vuotta kiertävä, 9. kiertopalkinto | Max Risku |
| Kakkulapio | Syysjuhlan Kakkukilpailun yleisöäännestyksen suosikki | Kakkulapio-2, kiertää kunnes on täyteen kaiverrettu | Wilma & Sophia Arrakoski |

