OK 77 ja Rasti-Jyry järjestivät toiset yhteiset hisurastit 24.-25.2.2024 - tällä kertaa pääkallopaikkana oli Vantaan Petikko. Ohjelmassa oli Suunnistavan Uusimaan avoimet  AM-kisat sekä FSO:n mestaruuskilpailut.

20240225_140644.jpg

Kuva (OK:n arkisto). Maastossa lunta riitti, mutta etelärinteissä, pelloilla ja teillä kevätpurot solisivat iloisesti.

Lauantai (sprintti ja keskimatka) kärsi aamupäivän harmaasta sumusäästä ja iltapäivällä loppupään lähtijät saivat reippaan talvisateen (lämpötila ei missään vaiheessa laskenut kisaviikonloppuna pakkasen puolelle) niskaansa. Sunnuntaina (pitkä matka, toteutettiin lyhennettynä) aurinkokin pilkisti, joten sateet tulivat kastumisen kannalta liian myöhään. Ratamestari Keijo Talja joukkoineen sai kiitostosta urien raivauksesta ja ratojen haastavuudesta. Hankipohjan pehnemiselle eivät hekään mahtaneet mitään. Kilpailun latuverkko kattoi 67 km, joista 48 km lumikelkkauraa ja 19 latukoneella vedettynä.

Kilpailuun ilmoittautui 511 kilpailijaa, joista 89% (457) ilmestyi lähtöviivalle. Kolmen kisan urakka oli monelle liikaa, joka näkyy keskeytyksinä, hylkäyksinä ja osanoton vähenemisenä urakan edetessä. FSO:n osalta kyseessä olivat ensimmäiset kolmen henkilökohtaisen kisan viikonloppu ikinä suksilla. Yhden kisan lisäys FSO-ohjelmaan lisäsi, viime vuotiseen verrattuna, osanottoa 20%, mutta ero tuli siinä, että OK:n aikuiset (35+) saivat osallistua viikonloppuun (19 lähtöä). Täysin oikea päätös, osanotto on uratyöntekijöiden ainoa palkkio.

OK Trian kahmi eniten mestaruuksia (21), mutta sinnikäs OK 77 oli hyvä kakkonen 18 mestaruuden saldollaan. Samalla seura särki FSO-mestaruustaulukossa 300:n mestaruuden rajan. ÖID-seurojen vuosia kestäneelle hisu-hallinnalle FSO:n kisoissa tuli osaksi selitys. Matka etelään on yhtä pikä kuin sama päinvastaiseen suuntaan. Seuran 37 (18 henkilöä) lähtijästä kaikki 32 hyväksyttyä suoritusta palkittiin mitaleilla (toisinkin olisi voinut käydä). Mestaruudet (18) hajaantuivat kymmenen suunnistajan harteille, joista yhdeksän tuli ilman muuta vastusta kuin nihkeät, märät ladut, kumpuileva maasto ja ratamestarin oivallukset. Mutta siinäkin sai tehdä töitä hartia(?)voimin. Hatunnosto kaikille osanottajille.

Tuloslinkki