Tämän vuoden Baltic Junior Cup (BJC) suunnistettiin Puolan Szczecin'issä 28.-29.10.2023. Suomea BJC:ssä edustaa FSO:n nuorisojoukkue.

IMG_20231029_135122_812.jpg

Kuva (Cecilia Nordgren). Edustuskolmikkomme FSO:n edustusasussa.

Kilpailuun osallistuvat Baltian maat ja Puola nuorisomaajoukkueineen (joskus satunnaisesti myös Tanska) sekä Småland ja FSO aluejoukkueillaan. Södra Sverige-joukkueen muodostavat kolme eteläisintä suunnistusaluetta Ruotsissa. Maksimissaan joukkueen vahvuus on 30 nuorta (viisi kilpailijaa sarjoissa HD16, -18 ja -20) mutta tällä kertaa FSO oli liikkeellä vain vahvuudella kolme kilpailijaa per sarja (minimimäärä viestiä varten). Edustuksemme oli Olivia Hahn (D20) sekä Ester Gripenberg ja Alexandra Backman (D18).

Matka, joka alkoi 27.10., kulki mainiosti Berlinin kautta ja tunnelma pysyi kisapaikallakin hyvässä säässä korkealla, mutta paikallinen ruokakulttuuri ja muut tavat kummastuttivat hieman.  Maaston puolella Olivia selviytyi parhaiten (D20/ 9. - lähes 30 sarjalaisen joukossa). Sillä herui paikka viestissä kakkosjoukkueseen, johon selviytyi myös Ester. Alex sai tyytyä FSO:n kolmoseen, joka loppuvaiheessa tuli hylätyksi, mutta oli avauksessa kakkosjoukkueen Esteriä hieman nopeampi. Ykkönen harhaili jo alkuosuuksilla, joten kakkonen oli alueen paras joukkue (12.).

BJC-joukkuetulos   BJC, kisasivu