Junnujen leiripäiväketju sai jatkoa, kun ryhmä kerääntyi OK Mökille 30.9.2023. Sää oli, ajankohdasta huolimatta, varsin kesäinen - enimmillään +20C-astetta.

20230930_202727.jpg

Kuva (Anna Jacobson). Makkaranpaisto rentouttavana ohjelmanumerona puree aina.

Ohjelmassa oli tehtäväntäyteinen pitkä vaellus, pihapiirissä juostu pikavetokisa sekä sisätiloissa askartelua ja maittava lounas (spagetti on kestosuosikki). Ikähaarukka ryhmässä on jo 9-14 vuotta, joten kaveriporukoita syntyy helposti. Puheenaiheena yleensä koulu, kaverit ja tällä kertaa myös edellisenä iltana (juoksukoulun korvaajana) Kissojen Yö (yösuunnistusta) Kirkkonummen Masalassa.

Osanotto nousi tällä kertaa 12 junnuun ja kolmeen vetäjään. Nuorten osalta (14 ikävuoteen asti) käynnistyi myös seuran 47. Aktiviteettikilpailu - mukanaolokilpailu, jossa pisteitä kertyy korkeintaan kahden läsnäolon verran viikossa. Kisa päättyy Vappuna.

Junnuohjelma jatkuu (karkeasti) suunnistusharjoituksilla (ti) ja juoksukoululla (pe). Muutoksia ovat testijuoksu ti 10.10 ja salivuorojen (tiistaisin Granhult-koululla) alettua, myös suunnistusta perjantaisin ja vaelluksia viikonlopuina. Seuraava leiripäivä on noin kuukauden kuluttua.