Tämän vuoden Finn Spring-kisat suunnistettiin 22.-23.4.2023 Sauvon Osmanlahdessa erittäin aurinkoisessa säässä. Päävastuun kisajärjestäjänä kantoi Rasti-Piikkiö.
Kuva (Anna Jacobson). Voittajan on helppo hymyillä palkintokorokkeella.
Finn Spring on perinteisesti ollut kevään kisakauden suuravaus. Lauantaina käytiin henkilökohtaiset kilpailut, - 33 OK-laisen voimin. Radat olivat vaativat ja suoritukset (pääsarjoissa) venähtivät yli 1½ tunnin. Voiton makuun pääsivät veteraanisarjaan noussut Vesa Kankaanpää (H50) ja junnusarjassa iän puolesta "alkuaskeleitaan" ottava Jenny Jacobson (D12TR).
Sunnuuntaina vuorossa olivat viestit ja niihin liittyen Viestiliigan (VL) avauskilpailu. VL-sarjaan kuuluu tänä vuonna 7 eri kisaa. Koko joukkomme oli 12 joukkuetta. Näistä kuusi joukkuetta (4 H ja 2 D) olivat VL-joukkueita. Viisi joukkuetta pääsi maaliin (3+2), - kaikki viisi Liigapisteille - eli 50 parhaan joukkoon. parhaiten sijoittui miesten ykkönen - Tobias Jern, Jonny Donner, Eljas Talja - 29. sija. Kuuden muun joukkueen katraasta parhaiten menestyivät yli-ikäiset oldies-joukkueemme. D120- oli neljänsiä ja H120- viidensiä vähälukuisten kanssakilpailijoiden joukossa.