Kahden (2020-21), koronan takia, väliin jääneen vuoden jälkeen, Baltic Junior Cup (BJC) saatiin vihdoin vietyä kunnialla läpi. OK Raseborg toimi Tammisaaressa kilpailun järjestäjänä 28.-30.10.2022.
22BJClydia.jpg

Kuva (FSO, Instagram-kaappaus). BJC-veteraani Lydia Mårtenson - viimeisen kerran FSO:n edustusasussa.

BJC on Itämeren-alueen oma "aluekisa" 15-20-vuotiaille nuorille. Edustusta oli tänä vuonna viidestä maasta, kolmen maajoukkueen ja kuuden (kahdeksan) aluejoukkueen voimin. Täysimääräisessä joukkueessa (H/D16, 18 ja 20 - viisi edustajaa per sarja) on 30 nuorta. OK:n edustus supistui lopulta kahteen edustajaan D20-sarjassa.

Daamit juoksivat hyvin lauantain (29.10.) pitkällä matkalla, noin 30 kilpasiskon joukossa, - Lydia Mårtenson (3.) ja Amanda Hansén (4.) - itse kisassa kilpailun ulkopuolella juosseet Suunnistava Uusimaa, Häme ja Varsinais-Suomi saivat tuolosluetteloon vielä kiilattua yhden kilpailijan lisää tyttömme edelle. Sijoitukset johtivat kuusiosuuksisen sekaviestin D20-sarjalaisten osuudelle FSO:n ykkösessä ja kakkosessa. Viestissä (30.10.) ei tullut menestystä. FSO oli joukkuekisassa, jälleen ykköseksi nousseen kisahistorian menestyksekkäimmän Småland, SWE, joukkueen jälkeen, kakkonen.

Kisan järjestelytehtävistä löytyy myös Antta Westerlund (TD) ja Harry Sainio (ratamestariryhmän jäsen).

BJC, Tulossivu