ETOC-kisojen toinen kilpailupäivä (27.5.2022) tarjosi tihkusadettakin vahvempaa lähes jatkumona koko kisan ajan. Ohjelmassa oli PreO-2, eli jatkettiin, eilisen tulosluettelon käännetyssä järjestyksessä, siitä mihin oli PreO-1:ssä jääty.
Kuva (Johanna Olli). Perjantaipäivän "lavatanssit". Lavan liukkaudesta varoitettiin.
Jos eilinen oli "helppo", ainakin tulosluettelon perusteella voisi niin väittää (17 kilpailijaa oli maksimipisteillä 25/25), niin nyt, saman mittapuun mukaan ääni kellossa muuttui. Kukaan ei läpäissyt rataa virheittä ja 27/28 tuloksiakin oli vain viisi. Siitä joukosta löytyivät sitten voittajat. Ruotsin Jens Andersson (kultaa) ja Suomen Pinja Mäkinen selvittivät keskinäisen paremmuutensa aikarastien kautta. Pronssin nappasi Tanskan Tobias Biering. Para-sarjan paras oli Espanjan Alejandro Lara.
Sekä kisat että sateet jatkuvat huomenna (28.5.). TempO-kilpailu käydään Kirkkonummen Veikkolassa. Aamupäivällä ohjelmassa on karsinnat ja iltapäivällä parhaimmat ratkovat maanosan metaruudet finaalissa. Molempien kisojen jälkeen myös yleisöllä on mahdollisuus punnita taitojaan mestarien koluamilla radoilla.