Jonny Donner on valittu nuorten H20-sarjan MM-kisajoukkueeseen. Kilpailut käydään 5.-10.9.2021 hieman eksoottisemmassa suunnistusmaassa, - Turkissa. Taitaa olla uusi "valtaus" myös maailmanmatkaaja Jonnyn suunnistusturistikartalla.

Kuva (Tuomo Häkkinen). Jonny tarkkailukisojen tuohinassa.

Katsastuskilpailut käytiin tarkkailukilpailujen nimikkeellä kokonaisuudessaan kotimaan tantereella. Kolmet viimeisimmät kisat (seitsemästä) suunnistettiin Pohjois-Karjalassa linjalla Outokumpu, Polvijärvi, Tohmajärvi pidennettynä viikonloppuna 28.-30.5.2021. Jonny oli koko tarkkailujakson aikana jatkuvasti palkintokorokkeen tuntumassa (joukkoon mahtui toki pari 8+ sija), mutta kirsikkana kakun päällä oli voitto päätöstarkkailun pitkällä matkalla.

Suomen Suunnistusliitto (SSL) valitsi 31.5. joukkueet sekä nuorten MM-kisoihin Turkkiin että 16- ja 18-vuotiaiden EM-kisoiihin Liettuaan. OK 77 oli viimeiksi edustettuna nuorten arvokisoissa Bodil Holmström'in voimin (myöh. Helgerud) vuonna 2001.

Valitut kisajoukkueet