Tämän vuoden NÅID-päivä vietettiin 30.5.2021 Porvoon Virvikissä. Maasto ympäristöineen on kokenut vuosien varrella monet kisat, mm SM-yö (1999), FSOM (kahdesti), NÅID-kisat, Oravapolkukisat sekä tukun kansallisia. Kaksiosainen kisapäivä on hyvä NÅID-formaatti, jos sää suosii. Nyt järjestäjät (OK Orient) tarjosivat mainion sään lisäksi vaativan maaston, haastavat radat sekä kaikki "lähikisan" perustarpeet.

Kuva (Timo Tolkki). Varpusparvi on hajonnut kisakeskuksen rinteeseen turvavälein.

NÅID-päivään kuuluu (lyhennetty) keskimatka henkilökohtaisena kisana (aamupäivä), iltapäivän viesti sekä lisäksi nuorten sekä Oravapolkukilpailu (POK, HD16 ja nuoremmat) että "itä-Uudenmaan" Kompassi (eli Sarjasuunnistus, NS) 18-vuotiaille ja heitä nuoremmille. NÅID-M keräsi tänä vuonna enemmän joukkoja kuin viime vuonna (samalla ilmansuunnalla).

Oma osuutemme oli sekä määrissä että menestyksessä hiuksen hienosti parempi kuin viime vuoden menestyskisassa, - luokkaa 58 henkilökohtaista suoritusta, 18 ehjää viestijoukkuetta sekä palkintopuolella 43 mitalia, joista 21 mestaruutta. Moni (erityisesti nuori) otti uransa ensimmäisen kisamitalinsa, jopa 6 henkilöä ensimmäisen NÅID-mestaruutensa OK:n väreissä, mutta kunniamaininta tässä kategoriassa kuuluu kiistatta Bror-Erik "Brosse" Cederlöf'ille (H70), joka yli 60 vuoden kisauurastuksen jälkeen, voitti uransa ensimmäisen henkilökohtaisen NÅID-mestaruuden.

Kisatulokset, NÅID-M henkilökohtainen   NÅID-M, viesti