SM-kilpailut jatkuivat, tänään sunnuntaina 20.9.2020 vuorossa olivat viestit. Kilpailut käytiin Auranmaalta kotoisin olevan Rasti 88:n isännöiminä Pöytyän Yläneellä.
20200920 SM viesti alkukuva HD50 pronssimitalistit

Kuva (Raisa Sell). D50 ja H50 pronssimitalistit.

Kilpailu käytiin loistavassa syyssäässä. Maastosta puuttuivat (lähes kokonaan) korkeuskäyrät, mutta muuta luettavaa olikin sitten runsaammin. Viesti juostiin, kuten nykyisin on tapana, keskipitkän pituisilla osuuksilla.

Seura oli liikkeellä 13 joukkueella, jotka kaikki, viime hetken hätäisistä kokoonpanomuutoksista huolimatta, kiersivät ratansa, - 41 suoritusta (H21-joukkueet ovat nelimiehisiä) hyväksytysti. Päivän menestyjät olivat viisikymppisiä. Sekä H50 että D50 ottivat pronssia ja D55 oli maalissa viides ja H45:kin vielä 7. sijalla. H20-joukkue säesti hienolla neljännellä sijallaan. Kaikki ei kuitenkaan mennyt "kuin Strömsössä". Nähtiin sellainenkin harvinaisuus, että Jan Donner häviää kiritaistelun. Eljas Talja (H20, osuus 1) ja Carola Ray (D55, osuus 2) vaihtoivat osuuksiensa kärjessä. 21-sarjoissa oli meikäläisittäin "naisten päivä". Kaikki neljä joukkuetta ottivat Viestiliigan pisteitä, - IV-joukkue jopa valtakunnan parhaana nelosena. Miesten ykkönen oli maalissa 39. - alkuvaikeuksien jälkeen.

Järjestäjien kisasivut (tuloksineen)

Lisää kuvia, paina: > Lue lisää

 

Kuvat Raisa Sell:
20200920 SM viesti D50 mitalistit pieni
 D50: Annika, Heidi & Raisa
20200920 SM viesti H50 mitalistit pieni
 H50: Jan, Mikael & Jyrki
 
Kuvat Timo Tolkki:
20200920 SM viesti H20 plaketit 4 pieni
H20: Eljas, Jesper & Jonny
20200920 SM viesti H21 pieni
H21
20200920 SM viesti H20 Eljas pieni
H20: Eljas, nopein 1. osuudella
20200920 SM viesti H20 Jonny pieni
H20: Jonny 3. osuus

20200920 SM viesti D55 Ann
D55: Ann, viikonvaihteen vmpronssimitalisti
20200920 SM viesti D21 pieni
D21

.