Seuran nuoret (Ungdomar) ja valiot (Elit) kokoontuivat 5.-8.12.2019 perinteiselle harjoituskauden avausleirille. Leirikuviot oli tänä vuonna sijoitettu Muuramen Riihivuoreen.

Kuva (Jenny Ray). Leirin yleiskuvaan kuului yhdistelmä tihkua ja valon puutetta.

Majoitus tapahtui Riihivuoren mökkikylässä pienryhmämökeissä, joihin oli ahdettu koko lerin tiun kokoinen vahvuus. Leiriläiset vastasivat itse ruuanvalmistuksesta leirin vetäjien - Jenny, Carola ja Tomas Rayn - hankkimien einesten pohjalta.

Leirillä oli kaksi teemaa. Tutustuminen toukokuussa suunnistettavan SM-keskimatkan 2020 (järjestäjänä Suunta Jyväskylä) maastotyyppiin kolmen maastoharjoituksen verran. Lisäksi leiriohjelmaan kuului sopivasti muita fyysisiä oheisharjoituksia. Toinen teema oli ryhmän tiivistäminen tutustumisen kautta, jota palvelivat viisi harjoituspalaveria (käytyjen harjoitteiden läpikäynnin lisäksi myös sekä tulevan harjoituskauden kehyksen rakentelua että tavoitteiden kirkastumista). Neljän päivän tiivis yhdessäolo päättyi sunnuntaina puolenpäivän nurkilla. Kaikki olivat silloin vielä voinneissaan.