hallitus2011Seuran uusi hallitus aloitti toimintansa 13.1.2011 ensimmäisen kokouksen myötä. Hallituksen tehtävänä on mm. suunnitella ja kehittää seuran toimintaa, huolehtia seuran taloudesta ja hyväksyä uudet jäsenet. Hallitus kokoontuu n. 7-9 krt vuodessa.

Tutustu uuteen hallitukseen ja sen vastuualueisiin!

 

 

Alla seuran uuden hallituksen jäsenet kertovat tehtävistään ja vastuualueistaan:

 

 

Anna Zeelig (pj.): Puheenjohtajana johdan hallituksen työskentelyä ja vastaan siitä, että asiat hoituvat seurassa.

Paulina Hoffman: Koordinaatiokomitean puheenjohtajana olen vastuussa seuran tapahtumakalenterin laatimisesta, toteuttamisesta ja vastuuhenkilöiden löytämisestä. Minuun saa mielellään olla yhteydessä, jos herää kysymyksiä, ideoita tai parannusehdotuksia seuran ohjelmasta!

Vivian Lindholm: Hallituksen sihteerinä tehtäväni on kirjata kokouksissa tehdyt päätökset ja koostaa niistä pöytäkirja. Sen lisäksi hoidan jäsenasioita, mm. uusien jäsenten rekisteröinnin. Ensimmäinen vuoteni hallituksessa v. 2010 oli monella tavalla mukava ja antoisa, ja olen varma, että myös tuleva vuosi on sellainen!

Johan Uusimäki: Taloudenhoitajana vastaan seuran taloudesta ja hoidan mm. maksuliikenteen. Ajatuksemme on tänä vuonna jonkin verran uudistaa talousasioiden hoitoa ja jakaa tehtävät useamman henkilön kesken. Lisäksi toimin Länsirastit-ryhmässä neuvonantajana Ari Kauhasen otettua tänä vuonna Länsirasti-vastaavan tehtävän.

Anders (Antta) Westerlund: Vastaan karttatoiminnasta, ratamestarien koulutuksesta ja seuramajasta. Sen lisäksi, että karttaryhmä huolehtii kartta-aineistojen ylläpidosta, tehtäviin kuuluu uusien kartoitushankkeiden valmistelu, kuten esim. pyöräsuunnistuskartan laatiminen Espoon keskuspuistoon. Ratamestareita tarvitaan mm. seuraharjoituksissa, Länsirasteilla sekä kansallisten kisojen ratojen laadinnassa ja valvontatehtävissä. Seuramaja palvelee kaikkia seuran jäseniä, ja seuramajaryhmä huolehtii sen hoidosta ja pienimuotoisesta vuokraustoiminnasta. Olen ensimmäisen kerran hoitanut hallitustehtäviä 1987 ja sen jälkeen neljässä eri jaksossa, ja aina olen oppinut jotain uutta - mitä tällä kertaa jää nähtäväksi!

Raisa Sell: Uutena tehtävänäni hallituksessa on viestintäasiat, mm. nettisivujen sisältö. Lisäksi hoidan seurapukuasioita, eli huolehdin siitä, että teillä seuran jäsenillä on saatavilla seuran väreissä olevat nykyaikaiset suunnistus- ym. seurapuvut.

Miina Ruokolainen: Toimin hallituksessa juniori- ja nuorisotoiminnan yhteyshenkilönä, eli välitän tietoa hallituksen sekä junnu- ja P2012-asioista vastaavien henkilöiden välillä.

 

Jos sinulla on toiveita tai kehittämisajatuksia seuran toimintaan liittyen, ota rohkeasti yhteyttä meihin!