Sarjasuunnistus # 3
Kauden kolmas nuorten sarjasuunnistus (NS-3) suunnistettiin 1.9.2020 Porvoon urheiluhallikeskittymän luona - monen kovan koitoksen näyttämönä olleen vesikuopan eteläpäästä. Sää oli loppukesäisen sekä kuulas että kirkas.
Kuva (Timo Tolkki). Lähtöjännitystä.
Miesmuistiin OK:n nuorisojoukkue ei ole ollut näin vähälukuinen kuin nyt. Olimme tietenkin liikkeellä muutamalla vaivaisella henkilöautolla. Ennen syksyn NS-finaalia (siis NS-4 eli NÅID:n mestaruuskilpailua 6.9.) yhteensä 18 nuorta on varmistanut sarjapokaalinsa. Tänä vuonna siihen riittää kaksi (neljästä) lähtöä. Edistysaskeleita esittivät siskokset Minéa (D12TR) ja Robin (H8RR) Nygård, jotka Porvoon polkurikkaassa maastossa kiersivät ratansa ensi kertaa ilman seuraajaa.
- Details
- Written by: Michael Berger
Mitalin tae - "Donner", "J"
SM-kisojen keskimatka ratkaistiin Jyväskylän Korpilahdella 29.-30.8.2020. Siis poikkeuksellisesti kahtena päivänä. Poikkeullista oli myös, että kansallisia yo-juhlia kunnioittaen, 20-sarjalaiset "päästettiin" suoraan A-finaaliin, kuten tavanomaisesti kaikki oldgirls-kilpailijat.
Kuva (Heidi Torp-Donner): H16 SM-mitalistit, keskellä Jeppe.
Päivän kohokohtat olivat kahdet mitalit: Jesper (H16) SM-kultaa ja Jan (H50) hopeaa. Sukunimet tutut Donner.
Seura pärjäsi muutenkin leveällä rintamalla, peräti 20 A-finaalipaikkaa, joukossa myös harvinaisempi paikka yleisen sarjan (D21) A-finaalissa. Janina Donner oli lopulta 34. finaalissa. Kymmenen sakkiin sijoittuivat myös Vellamo Toivonen (D70), Jonny Donner (H16), Ann Lindholm (D60), Vesa Kankaanpää (H45), Tomas Ray (H55), Carola Ray (D50) sekä Jyrki Jäppinen (H50).
Kisasivut, Tulokset, Tulokset (etämaali sarjat).
Enemmän kuvia (Lue lisää).
- Details
- Written by: Micke Berger
Hallituksen kokous 8/2020
Hallituksen kokouspöytäkirja elokuun kokouksesta löytyy nyt Intrasta Hallitus-osion alta.
- Details
- Written by: Lena Filipsson-Korento
Käyräiset Länsirastit Kellonummella
Kauden kuudennet hybridi-Länsirastit järjestettiin 27.8.2020 Espoon Kellonummen kappelin nurkilta. Tapahtuma oli 12. LR tänä vuonna ja samalla LR-historian 900. tapahtuma vuodesta 1978.
Kuva (Tove Jern). Myyntiteltta tutulla paikalla kappelin nurkalla.
Sää helli osanottajia, joita oli paikalle saapunut lähes 100 suunnistajaa kokemaan ratamestari Caj Snickarsin haastavat radat jääkauden muovaamassa jylhässä maastossa. Kellonummi sopiikin erinomaisesti juuri käyräsuunnistukseen, joka olikin illan tekniikkateema - oikein olan takaa. Tarjolla oli käyräkartat kaikille normaalisuunnistusradoillle, helposta (2 km) aina superhaastavaan (9 kilometriin) asti. Näitä loppukauden Länsirasteja nimitetään hybriditapahtumiksi, koska tapahtumaan voi osallistua joko paikan päällä torstaisin tai omatoimisuunnistuksena (n. 10 vrk:ta), tässä tapauksessa aina 6.9. asti. Ensi viikolla Länsirastit käydään Oittaan latupohjan tienoolla - "tois puol tiet" torstaina 3.9.2020. Teemana on silloin kompassi & käytävä.
Länsirastien tietosivu (sisältäen tulokset)
- Details
- Written by: Michael Berger
Nuorisosarjasuunnistus Träskbergassa
Kauden toinen NS-suunnistus käytiin 25.8.2020 Sipoon Träskbergassa. Isäntänä toimi Sibbo-Vargarna. OK 77 oli liikkeellä 18 junnun voimin - eli saman vahvuisella jokolla kuin kotikentällämme viikkoa aikaisemmin.
Kuva (Timo Tolkki). Huomaa turvavälit.
Erikoista oli myös, että seura oli liikkeellä, ensimmäistä kertaa miesmuistiin (eli 25 vuoteen), pelkillä henkilöautoilla. Yhteiskuljetukset toimivat. Lisää erikoisuuksia oli, että järjestäjät olivat kutsuneen mukaan osanottajia Suunnistavan Uusimaan seuroista keskiseltä Uudeltamaalta. Neljän seuran osanottajat (lukumääräisesti vahvin joukkue tuli Pihkaniskat-seurasta) kaksinkertaisti osanottajamäärän. Nuorimmissa sarjoissa tukeva polkuverkosto loi turvallisen ympäristön.
- Details
- Written by: Michael Berger
- Edustustehtäviä tiedossa
- Otto Orava kutsuu koulupolulle 25.8.
- Länsirastit sunnistettiin Latokaskessa
- Kausi jatkuu vilkkaana elokuussa
- Länsirastit-kartat nyt myös Neste Suomenojalta
- Länsirastit siirtyy etelään
- Vilkas kisaviikonloppu
- Lahnus kutsuu Länsirasteille
- Länsirastit syyskausi käynnistyy
- Kevään hittituote - Cup-7
Page 101 of 163

