NS-kausi päätökseen
Sarjasuunnistuksen (NS) 44. kausi saatiin päätökseen Espoon Hanikassa 30.8.2022. Kilpailut olivat samalla OK-junnujen mestaruuskilpailut (OKM, HD8RR-HD14). Hyvin oli väkeä liikkeellä.
Kuva (
Kuva (Micke Berger). Värit näkyvissä - ennen menoa lähtöpaikalle.
Paikalla oli runsaat 50 nuorta, jotka saivat makupalaksi Jori Arrakosken vaativat radat (kuulema joku retro-versio POK-kisasta vuosien takaa). Hanikkaa on koluttu vuosien saatossa ahkerastikin, mutta Jori onnistui löytämään ennen käyttämättä jääneitä (tarkkoja) maastokohtia. Läntinen rakennusbuumi ja Suvisaaristontien vilkastunut liikenne on kai lopullisesti eliminoinut sen puolen maastosta suunnistukselta.
NS-kisoihin osallistui kauden aikana 45 OK-laista, - n. 30 % kasvua viime vuotiseen. Palkinnoille nousi 29 suunnistajaa (3 osanottoa), joista peräti kahdeksan kruunattiin sarjavoittajaksi. Loppupisteet tulevat aikanaan NS-sivulle. Sarjavoittajat löytyvät sarjoista D18, D16, H14, H12TR, D10, H10RR, D10RR ja D8RR-sarjoissa. Uusi aalto näyttää pikkuhiljaa kyntensä. Palkinnot jaetaan Syysjuhlassa, marraskuun lopulla. Mestaruussijoitukset selviävät tuloksista, poistamalla muiden seurojen edustajat listoilta.
- Details
- Written by: Michael Berger
OKM-putkea pukkaa
OKM eli seuran sisäiset mestaruuskilpailut eri lajeissa kuuluvat seuran perinneohjelmaan. Vilkkaan kisarupeaman (järjestäjinä) johdosta, nämä pienemmät, mutta hyvinkin tärkeät kisat, ovat ruuhkautuneet syksyyn.
Ensimmäisenä jonossa on OKM-päivä, tavallisimmin keskimatkalla. Vanhemmat (HD16+) mittaavat voimiaan 1.9. Länsirastien (LR-15) yhteydessä Oittaalla. Kilpailun ratamestarina toimii Matias Kankkunen. Sarjat ja ratapituudet löytyvät kohdasta "Tulevat tapahtumat" ja ilmoittautuminen Nimenhuudon kautta (jotta voimme varautua suurempaan ryntäykseen).
Seuraava klassikko, nyt 37. kerran ohjelmassa, on OK Maili (siis 1609 metriä metsäsuunnistusta). Kisa suunnistetaan 7.9. Meikon vaativassa maastossa. Ohjeet ja ilmoittautuminen Nimenhuudossa. Maililla (sama kaikille) suunnistetaan nuoruus- ja koukkupolvitasoituksen turvin, mutta OKM-metsäsprintissä on normaali, syntämävuoden määräämä sarjajako. Ohjelmassa on myös hieman helpompi "puolimaili".
Suunnistuksen aatelinaisia ja -miehiä varten on 15.9. tarjolla OKM-yö, Haukkalammen maastossa, - sekin Länsirastien yhteydessä (LR-17). Puikoissa on FjärdeLaget, - sekä rtm-työn että järjestelyjen muodossa. Haukkalammella suurkaupungin valoheijastumat eivät häiritse yötunnelmaa.
Syyspitkät (Höstrundan) juostaan sunnuntaina 2.10., sopivana treeninä ennen SM-ultrapitkää.
OKM-putki päättyy tiistaina 11.10. OKM-maastojuoksuun Kauniaisten hiekkaradalla Kasavuoressa (kierros on 2350 metriä). Kisa käydään junnujen perinteisen "testijuoksun" yhteydessä. Tarjolla on, sarjasta riippuen, 1-3 kierrosta.
- Details
- Written by: Michael Berger
Syksy tuli, mutta LR jatkuu
Seuraavat Länsirastit (LR-15) suunnistetaan 1.9.2022 Oittaan hiitolatujen luona. Sääennusteet "lupaavat" viileähköä (happirikasta) pilvipoutaa - eli loistosäätä suunnistuksen näkökulmasta katsottuna.
Tarjolla on perusradat 2 km helposta aina 7 km haastavaan. Tekniikkaratojakin löytyy - nyt viimeisen kerran "erillisenä" pakettina. Seuraavalla kerralla (8.9. lähtien), sana tekniikka tarkoitta yösuunnistusta eli samat päiväradat lampun kera.
Jos aikataulusi ei jousta torstaina maastoon asti, voit tulla paikan päälle ostamaan omatoimisuunnistuksesi kartan 16:30-18:30 välkisenä aikana. Karttoja voi myös hankkia (maksua vastaan) joko itse printattuna (katso LR-infosivu) tai Suomenojan Nesteeltä. Omatoimirastit ovat maastossa aina 11.9. saakka. Myös Kellonummella (tien toisella puolella) löytyy omatoimirasteja (LR-14) viikonlopuun asti (4.9.2022).
Vahvistamattomiin tietoihin nojautuen, Oittaalle kurvailee myös Suunnistajan Kaupan myyntiauto. Käytä tilaisuutta hyväksesi varusteiden ylläpitoon. Suunnistuskausi jatkuu pitkälle syksyyn.
OK-laiset ovat varmaan huomanneet, että Oittaalla ratkotaan myös seuran mestaruudet (OKM-päivä) Länsirastien (LR-15) yhteydessä. Ilmoittaudu Nimenhuutoon, niin karttapula ei pääse yllättämään.
- Details
- Written by: Michael Berger
OK:n ensimmäinen IOF-Adviser
IOF:n FootO Comission on 25.8.2022, Suomen Suunnistusliiton (SSL) esityksestä, myöntänyt Johan Uusimäelle kansainvälisen IOF Event Adviser-pätevyyden. Pätevyys kansainvälisissä kilpailuissa vastaa Suomen kilpailujen (rata)valvojan (TA) pätevyyttä. Pätevyys edellyttää kansallisen valvojan pätevyyttä, käytännön kokemusta valvojan toimesta ja IOF:n oman tutkinnon suorittamista.

Kuva (arkistokuva, kuvitus).
Kilpailuvalvojan (Suomessa TA, tekninen avustaja), tarkoin lajisäännöissämme määrätyt tehtävät, on "valvoa", että järjestäjät noudattavat kilpailusääntöjen kirjainta, - mm. tarkistamalla kilpailun asiakirjat: Ennakkotiedot (Bulletin, kansainväliset kisat), kisaan liittyvät luvat (maanomistajat ja viranomaiset), kilpailukutsu, kilpailuohjeet, radat ja rastien sijainnit mukaan lukien määritteet, kartat sekä lähtö- että tulosluettelot.
IOF Event Adviser saa pätevyyden toimia valvojana mm WRE-kilpailuissa. Johanin "tulikaste" on jo WRE-kisassa SM-pitkät 3.-4.9.2022. Seuraava askel on Senior Event Adviser (SEA), joka kansallisella tasolla vastaa Suomen kilpailun valvojaa (TD, tekninen delegaatti). TA on TD:n alainen, jos valvojia on kaksi. Silloin monesti TA:n tehtäviin kuuluu pääosin radat ja kartat. Pienemmissä kisoissa (kansalliset) on vain yksi valvoja (TD).
Suomesta löytyy 14 IOF Event Adviser ja kolme IOF SEA. Osa heistä on jo päättänyt aktiiviuransa.
- Details
- Written by: Michael Berger
NS-sprintti Nikkilässä
Kauden viides (yhteensä 241.) Sarjasuunnistus (NS) suunnistettiin 23.8.2022 Sipoon Nikkilässä, kierros vanhan sairaala-alueen ympäri.
Kuva (Henkka Backman). Viimeisen rastin tuntumassa (freesbeegolf-teline). Ennen lähtöön menoa.
Koulut ovat alkaneet, leirikoulut pyörivät ja pöpökannat ovat sekoittuneet. Siitä huolimatta saimme liikkeelle 17 suunnistajaa vilkkaan junuviikonlopun jatkaaksi.
Sprinttiä on suunnistettu ennenkin Nikkilässä (sairaala-alueella), mutta tämä oli yksi selkeimmistä - ja paljon vaihtoehtoja sisältävä sprinttisuunnistus. Ja rastiliput olivat tiheässä. Esimerkiksi 10RR-sarjassa 1 km matkalle oli sijoitettu 12 rastia - siis 80 metrin välein. Hyvä että rastiympyrät mahtuivat 1:4000 kartalle.
Yhdeksän OK:laista on vielä maksimivauhdissa (kaikki NS-kisat kauden aikana) ja 24 henkilöä on jo palkinnolla (vähintään kolme lähtöä) - tämä määrä voi vielä nousta viidellä päätöskisassa 30.8.
Päätöskisa, joka samalla on OKM sarjoissa HD14 ja nuoremmat, suunnistetaan Hanikassa - metsäsuunnistuksena. IRMA:n ilmoituspalvelu on jo avattu.
- Details
- Written by: Michael Berger
Page 57 of 163

