Pohjois-Karjala ristiin rastiin
OK 77:n valioryhmä on, 9 hengen vahvuisena, harjoitellut pohjois-Karjalan vaativissa maastoissa 24.-30.7.2022. Pääkallopaikkana oli Pamilon leirikeskus, Joensuussa (entisen Enon kunnan alueella).

Kuva (Caj Snickars). Tarjolla, ei ainoastaan fysiikkaa ja tekniikkaa (laajasti ottaen tämä on juuri sitä), vaan myös ylessivistävää hengen ravintoa Pamilon (Vattenfall Ab) vesivoimalaitoksella.
Leirillä hyödynnettiin paikallisten kansallisten (Pielisrastit), KR-seuran valioharjoitusten (heillä oli laatuetu, mutta määrässä olimme selvästi edellä) sekä paikallisen suunnistusakatemian harjoitteita. Myös leirinjohtaja Vesa Kankaanpää pääsi terästämään ratamestaritaitojaan.
Leirin aikana käytiin koluamassa Joensuun (Enon) lisäksi myös Juukan, Nurmeksen, Lieksan (käytiin ihailemassa Kolin kansallismaisemia) ja Ilomantsin mahtavissa maastoissa. Yleissivistävässä osiossa vierailtiin myös Pamilon tunnelivesivoimalassa (pudotuskorkeus n. 49 metriä), joka toimii tasaavana vesivoimalana. Kapasiteetin maksimoimiseksi laitosta ajetaan jaksoissa, joiden välissä patoallas täyttyy seuraavaa ajoa varten.
Joukkue siirtyy kotimatkalle, osittain Lapin ja Vöyrin kautta, kovakuntoisempana, teknisempänä ja kokemusrikkaampana, viimeistään 8.8. mennessä.
- Details
- Written by: Michael Berger
Länsirastit palaa lomalta
Länsirastien syyskausi (LR-10) käynnistyy 28.7.2022 Espoon Kaitakorvessa. Syyskausi on yhdentoista tapahtuman pituinen. Kaitakorvessa on tarjolla Nuuksion erämaamaastoa, 18-vuotiaan Jesper Donner'in viekkaat radat sekä peruspaketin lisäksi kompassin käytön harjoitusta mm väyläsuunnistuksen muodossa.
Kuva (arkistokuva). Erämaan merkkejä.
Kartat voi käydä kuittaamassa kartanmyynnistä (8 € aikuiset/ 3 € alle 19 vuotiaat) 16:30-18.30 välisenä aikana. Karttoja löytyy myös verkosta (katso LR-info-sivu) tai fyysisti Suomenojan Nesteeltä. Kartanmyynti löytyy Sorlammen luontopolun pysäköintipaikalta (Hevoshaamäen huipulta), Nuuksiontien varrelta. Maali suljetaan 20:00.
Sääennuste "lupailee" pilvipoutaa ja +18°C eli ihannesäätä kuntosuunnistukselle. Tervetuloa syyskauden avajaiseen.
Rastit jäävät maastoon omatoimisuunnistajien iloksi aina 7.8.2022 asti.
- Details
- Written by: Michael Berger
Kopparnäs Coast Trail
Kesäohjelmamme uutuus, - Kopparnäs Coast Trail, polkujuoksutapahtuma, joka juostiin 23.7.2022 Inkoon merenranta maisemissa. OK:laiset ovat kyllä aikaisemminkin olleet, yhdessä Metsäreitin kanssa, vahvasti KCT:n kuvioissa mukana, mutta tämä oli ensimmäinen 100% OK-tapahtuma.
Kuva (Santeri Kenttä). Lähtö on tapahtunut.
Tapahtuma keräsi 202 polkujuoksijaa (tai pitäisikö sanoa urajuoksijaa, rantakallioilla kun ei polkuja löydy). Tarjolla oli 20 ja 8 km radat. Osanottajat jakautuivat tasan sukupuolten välillä (104 H/98 D), mutta miehet suosivat enemmän pitempää ja naiset lyhyempää reittiä. Yhteensä kilpailijat juoksivat yli 3200 kilometriä.
Lähes 30 OK:laisen, voimakkaasti valioryhmävetoisen, ryhmä toteutti kisan rutiinilla, kilpailunjohtajan Vesa Kankaanpää johdolla. Suurin haaste oli sää. Aamun ukkosritaman ohitus ja jälkikuurot värittivät alkua (liukastivat rantakallioita) mutta lopussa oli jo kesän lämpöistä paahdetta.
- Details
- Written by: Michael Berger
Suunnistusviikot
Kesän ensimmäinen suunnistusviikko OK-voimin käytiin Lahden seudulla 12.-17.7.2022 kolmen kunnan ja saman verran järjestäjien voimin.

Kuva (Karin Mårtenson). "Kunto-osasto" osuu harvemmin kameran linssiin. Rade, H50A (toinen oik), suunnisti kuitenkin koko viikon (10. yhteistuloksissa).
Kilpailu käytiin Orimattilan (2 avauspäivää, järjestäjänä paikallinen Jymy), Lahden (sprintti, järj. LS-37, joka myös vastasi laajasta kuntotarjonnasta) ja Hollolan (HU-46, päätöspäivät) alueilla. Loppuviikosta sää viileni ja sadettakin oli tarjolla. Maastot olivat vaativat, päätöspäivän polkujuoksua lukuunottamatta.
Olimme liikkeellä 19 kilpailijan (54 kisastarttia) ja (vähintään) 8 kuntoilijan (15 lähtöä) voimin. Kisamaastot, - pääkaupunkiseudun "välittömässä läheisyydessä", johti innovatiivisiin liikkumisratkaisuihin. H45A-sarjan Alexander Frey (tuloksissa 9.) kuittasi päivittäiset kisamatkat juna- & polkupyöräkyydillä. Seitsemän suunnistajaamme kiersi koko viikon. Jesper Donner (kahdella osakilpailuvoitolla) taisteli H18E-sarjan takaajossa sarjavoitosta - saapuen maaliin toisena. Myös Lydia Mårtenson (D20E) oli lopputuloksissa palkintokorokkeella (3.), kun tuomarineuvoston näkemys ja sprinttikartan kuvausohjeet oli saatu yhteensovitetuksi. Kolmansia lopputuloksissa olivat myös Mari Seppänen (D21A) ja Karin Mårtenson (D55A). Jyrki Jäppinen vankisti asemaansa sarjansa (H55A) kansallisessa kärkikaartissa nousemalla Hollolassa kaksi kertaa toiseksi Timo Karppisen vanavedessä.
"Viikot" jatkuvat Merenkurkun rastipäivillä Vaasan seudulla (kolme kisaa, 20.-22.7.) ja Ruotsin rastiviikolla (O-ringens 5-dagars). Ensin mainitussa "Pohjanmaan haarakonttorimme" edustusjoukkue kisaa kaikki kolme kilpailua ja Uppsalassa 25.-30.7. pariskunta Eve & Aapo urakoi täyden kisaviikon.
- Details
- Written by: Michael Berger
Kesäkuulumisia
Kesä 2022 etenee vauhdilla.
Valioryhmäläisemme, 11 hengen voimin, osallistuvat FSO:n kesäleirille 28.6.-7.7. Ruotsissa linjalla Idre fjäll - Sälen. Leirijoukkue on palannut kotimaahan entistä ehyempänä.
Kuva (OK:n leirikuvaaja). Naiskolmikkomme - kohti huippua.
OK 77:n jäsen Ina Westerlund, joka "lainasopimuksella" edustaa Paimion Rastia, on valittu keskimatkalle SSL:n Euroopan mestaruuskisa (EOC) joukkueseen. EOC suunnistetaan 5.-7.8.2022 Viron maalla.
Länsirastien syyslukukausi käynnistyy 28.7. Kaitakorvessa Jeppe Donner'in virittämillä radoilla. Sitä ennen voi harjoitella omatoimisesti m.m. Kasavuoren kiintorasti-verkolla - joko perinteisin keinoin tai MOBO-radoilla. Kiintorastiverkon 15 rastin verkosta vastaa Kare Visuri. Karttoja voi printata tämän linkin kautta (Kiintorasti-sivu).
Kopparnäs Coast Trail juostaan Inkoon luonnonkauniilla rannikkoradalla 23.7. Mattimyöhäiset voivat vielä jälki-ilmoittautua tapahtumaan. Yli 200 urajuoksijaa ehti hoitaa tämän jo määräajan puitteissa. Valioryhmä suuntaa kesäleirinsä pohjois-Karjalan Pamiloon. Tusinan verran suunnistajia hioo siellä 25.-31.7. kuntoaan syksyn arvokisaputkia varten. Vesa Kankaanpää valvoo menoa sekä Inkoon rantakallioilla että Pamilon vaaroilla.
FSO:n mestaruuskilpailut suunnistetaan 5.-7.8. Pohjanmaan Vöyrillä. IF Femman toimii kisaisäntänä. Vaatimaton määrä on tähän mennessä ilmoittautunut kisaan (IRMA, ilmoittautuminen päättyy 31.7.), mutta viesti-innostus (Nimenhuuto, ilmoitus viimeistään 26.7.) lupaa runsaan 50 kilpailijan kisajoukkoa. Myös nuorten suurleirin osanottajat (tusinan verran junnuja) 2.-5.8. tulee ilmoittautua erikseen kisaan. Anna Jacobson johtaa suurleiri-ryhmäämme.
- Details
- Written by: Michael Berger
Page 60 of 163

