Yksi vuoden kohokohdista junnujen ohjelmassa on Nuorisoviesti (NuVi), joka tänä vuonna suunnistettiin 2.10.2021 Naantalissa. Kisan järjesti tuttuun tapaan Turun Suunnistajat.

Kuva (Anna Jacobson). Ei se (syksyinenkään) viestisuunnistus niin vakavaa ole.

Kilpailussa on kolme sarjaa, aikaisemmin A, B ja C, - mutta nykyisin virallisesti seitsemänhenkinen sekaviesti HD16, ja nelihenkinen HD12 (TR- jaRR-radoilla), molemmat ikärajoituksilla, sekä ilman ikä- ja kuntorajoitusta HD (aikaisemmin tunnettu Culjettajasarjana). Olimme liikkeella, samoin kuin viime vuonna nuorten osalta, viidellä joukkueella, - yksi A ja kolme B-joukkuetta. Kaikki joukkueet kiersivät radat hyväksytysti, vaikka hylkäyksiä muuten oli reippaasti. Kuvaavaa (sekä kevään että erityisesti) syksyn junnumenolle oli, että kaikki kolme B-joukkuetta suoriutui urakastaan mainiosti. Matkaan B-sarjassa lähti 79 joukkuetta ja sijoitukset olivat OK 77-1 (Cedric Björk, Natalie Heikonen, Robin Nygård, Sebastian Backman) 25., kakkonen 41. ja kolmonen tasapelillä 49. Muutaman vuoden kehitysprojktina tästä ryhmästä (ja kotona odottavista innokkaista muista) kehkeytyy oivat vahvistukset A-viestiin. Tasapeliin päätyi myös ottelu A vastaan C = 37. sija molemmille.

Sää suosi kisan aikana ja myös sen jälkeen ulkosalla naantalilaisen pizzerian pihalla käydyn perinteisen jälkiturinan aikana, jolloin nälkäinen ryhmä tuhosi 29 pizzaa - taitaa olla lajinsa seuraennätys sekin.

Nuorisoviesti, tulokset