Sä onnistuit taas (8.11.2011)

Nyt kun kausi on virallisestikin loppu eli Halikkoviesti ja Höstrundankin juostu, on itse kunkin hyvä tehdä vähän analyysiä kuluneesta kaudesta.

Omalta osaltani syksy meni vaikean kevään jälkeen jopa yli odotusten. Ajatukset oli suunnattu oikeastaan vain ja ainoastaan SM-kisoihin, joten siksi muutama ajatus ja kokemus niistä kisoista.

Pitkän matkan SM-kisat (4.9.) Kankaanpäässä olivat ensimmäiset R2-ryhmän SM-kisani. Ajattelin, että kymppisakkiin pitäisi normaalisuorituksella päästä ja SM-plaketti (eli kuuden joukkoon) olisi tosi hieno juttu. Tein kisassa oman tasaisen suorituksen. Ainoa hetki, jolloin suunnistus meinasi hetkeksi herpaantua, oli kun juomarastin armeijamiehet osoittivat ylenpalttista kohteliaisuutta ja tulivat jo pitkälle tietä pitkin vastaan tuomaan juotavaa. Minuutin ajan taisi pää olla sen jälkeen aika sekaisin ja olikin pakko pysähtyä ottamaan jälleen itsensä kiinni kartalle. Maalisuorankin yritin tsempata kunnolla. Tulosten selvittyä oli pakko nostaa kädet hetkeksi ylös pesulle mentäessä ensimmäisen SM-mitalin (pronssia) kunniaksi.

Keskimatkan SM-kisat, joiden pitäisi lähtökohdilta olla itselleni parempi matka, olivat parin viikon kuluttua (17.9.) Pöytyällä Auran lähellä. Huomasi jälleen koko edeltävän viikon alitajuisesti valmistautuvansa henkisesti kisaan. Eli keräävän henkistä reserviä, jotta jaksaa sitten kisassa keskittyä täysillä sen tarvittavan puolen tunnin ajan. Kun sitten lähdön hetki koitti, niin täytyi vaan edetä rauhassa, yksi rasti kerrallaan koko ajan karttaa lukien. Suht helpoltahan se tuntui, kun kaikki kukkulat ja kumpareet olivat juuri siellä missä niiden kartan mukaan pitikin olla ja vielä rastiliputkin oli sijoitettu oikeiden kivien taakse. Eli tiesi aina etukäteen, että rasti on esim. tuon kukkulan päädyssä olevan jyrkänteen alla tai tuon kiven takana. Loppusuoralla kuulin, että menin toiseksi, ja se jäikin lopulta myös sijoituksekseni eli tällä kertaa SM-hopeaa, aika hienoa. Eroa voittajaan kertyi 21 sek.

Jälleen pari viikkoa väliä ja sitten (1.10.) kauden viimeinen SM-kisa eli SM-yö. Yöllähän voi tapahtua ihan mitä vaan, eli jännittävä kisa jälleen tulossa. Taas oli henkiset akut ladattu. Lähes koko maasto oli aikamoista risukkoa, mutta sehän oli sama kaikille, joten sitä oli turha miettiä. Suunnistus sujui hyvin ja tuloksena jälleen SM-hopeaa, jes!

Eli kolme kisaa ja kolme mitalia. Keskimatkan kisan jälkeen yksi kilpakumppanini onnitteli minua pesulla ja sanoi, että "sä onnistuit taas". Jäin oikein itse myöhemmin miettimään noita sanoja. Joo, niin kai mä onnistuin taas. Miksi mä onnistuin, mutta hän ei? Miksi toinen kahdesta lähtökohdiltaan tasavertaisesta kilpakumppanista ottaa mitalin ja toinen päätyy esim. sijalle 9 tai 23? Sanat jäivät jotenkin mieleen ja summaavat ehkä koko mieleenpainuvan kauden: Sä onnistuit taas.

Miksi mä sitten onnistuin? Yksi olennaisista asioista lienee motivaatio ja onnistumisen tahto. Ja kun sitä on riittävästi, niin jaksaa tsempata henkisesti sen puoli tuntia tai tunnin, jonka kisa kestää ja keskittää ajatukset vain siihen, jotta jokainen rasti löytyy sieltä, mistä pitääkin. Kaikkina muina aikoina ajatukset saavat sitten harhailla missä vaan. Varmasti myös kokemuksella on vaikutusta tällaisiin suorituksiin. Nuorten sarjoissa ainakin itse jännitin vielä arvokisoja niin paljon, että ne menivät usein ihan pieleen. Eli sitä yritti liikaa. Ei kuitenkaan kannata luovuttaa liian helpolla. Jos on motivaatiota ja halua oppia ja kehittyä, niin ihan varmasti sitä myös tapahtuu ja joku päivä sitä onnistuu.

Nyt voi hyvillä mielin ottaa vielä jonkin aikaa rennosti näin kauden päätteeksi, mutta vähitellen on hyvä aika suunnata ajatukset kohti tulevaa kautta. Missä asiassa sinä haluat kehittyä talven aikana ja mitkä ovat tavoitteesi ensi kaudelle?

Raisa