Find the best bonuses for online poker on 888poker

Juoksu tuntui pelottavan hyvältä (9.9.2011)

Julkaistu Kirjoittanut Vesa Kankaanpää

Vielä viikko ennen SM normaalimatkan (jota nykyinen pullamössösukupolvi kutsuu pitkäksi matkaksi) kisaa juoksu todella tuntui pelottavan hyvältä. Silloin onkin yleensä kyse vain sitten siitä kauanko se kestää. Sillä ainoa jäjellä oleva suunta on alaspäin. Ennen H-hetkeä kurkku olikin ollut karhea pari päivää ja univelkaa kertynyt hivenen liikaa. Lauantain karsinnassa ei sitten juoksu tuntunutkaan enää niin hyvältä. Ja kun vielä liputkin tuntuivat olleen piilossa niin ei homma sujunut.

Finaalissa olikin päälimmäisenä mielessä josko lopultakin koko syyskauden takkuamisen jälkeen saisi tehtyä suunnistuksellisesti puhtaan juoksun ilman isompia pummeja. Juoksukin tuntui taas ihan letkeältä. Maalissa olin oikein tyytyväinen suorituksen virheettömyyteen ja fyysisestikin tunsin saaneeni koneesta kaiken irti. Mutta kun kuulin loppuajan niin tiesin suorituksen olleen kuitenkin vain lagom. Myöhemmin analysoidessa syykin selvisi. Kisan ensimmäinen kolmannes oli kuitenkin liian varovaista ja sujumatonta menoa. Olisi pitänyt olla loppumatkan suoraviivainen luukutus päällä alusta lähtien.

Mutta hienoa oli kun muut sentään mitaleita keräsivät. Ja kyllä fakta on kuitenkin se, että suunnistuksessa veteraanisarjoissakin täytyy olla kova päästäkseen mitaleille.

Viikon päästä lagom suoritukset eivät sitten riitä. Meillä on viivalla neljä joukkuetta, joka tarkoittaa myös neljää mahdollisuutta. Silloin juostaa joukkuekavereille ja seuralle. Ja ainakin minulle se antaa ylimääräisen latauksen tsemppiä kisaan.

H45 sarjassa tulee viivalla olemaan monta kovaa joukkuetta: Angelniemi, Essu, Laitila, TP, Ylikiiminki. Mutta avaimet on silti omissa käsissä. 

H35 sarjassa ei ole ihan yhtä tiukkaa, ainoastaan Deltalla tullee olemaan huippu joukkue, HS on jo selvästi heikompi ja muutama muu voi yllättää. Mutta kun me ei pelätä ketään niin meitä ei kukaan voi... Eikä siihen riitä edes Deltan vasta tekemä suursatsaus valmennustietouteen (uutinen löytyy Deltan etusivulta).

 

Terv. Kanki

2011 Juoksu tuntui pelottavan hyvältä (9.9.2011).
Powered by Joomla 1.7 Templates