Janin teesit osa 2, päkiäjuoksu

Details

Published on Sunday, 29 January 2012 21:41

Written by Jan Donner

JANIN TEESIT OSA 2, Päkiäjuoksu

Tiedän! Olen paasannut monelle päkiäjuoksusta jo jonkun aikaa, mutta silti, mielestäni, se ansiatsee omat ”teesinsä”. Olen saanut kokea hyvin mielenkiintoisen ja antoisan matkan kantapääjuoksjasta päkiäjuoksiaksi ja tulokset ovat ylittäneet kaikki odotukseni moninkertaisesti, joten katson että ne on syytä jakaa muillekin. On ollut myös mielenkiintoista huomata minkälaisen vastaanoton ”saarnani” ovat saaneet. Toiset ovat kääntäneet kuuron korvansa kun taas toiset ovat ottaneet vinkistä vaarin ja lähteneet tutkimaan asiaa omalta osaltaan.

Aluksi hiukan taustaa. Miksi lähdin tutkiman ja kokeilemaan niin epätodennäköistä ”marginaali-ilmiötä” kuin päkiäjuoksua? No, ensinnäkin olin kärsinnyt erilaisista jalkavaivoista jo vuosia. Aluksi akillesjänteet vaivasivat joka kevät jo varmaan yli kymmenen vuoden ajan. Myöhemmin seurasi oudot pohjekrampit ja lopuksi juoksu muuttui aina vain tuskaisemmaksi varsinkin ennenkuin jalat ehtivät ”lämmetä” lenkille lähtiessä. Sitten törmäsin sattumalta kirjaan nimeltä ”Born to run” ja erinäisiin uusiin liikkeisiin netissä; ”Barefoot running”, ”natural running” ja ”pose method running”. Lisäksi sain vihiä asiasta eräältä seurakaverilta.

Lähdin tutkimaan näitä tarkemmin ja huomasin pian että jalkaongelmani saattoivat johtua vuosien saatossa syntyneestä vääränlaisesta askeltamisesta ja vääränlaisista juoksukengistä. Ja nyt jälkeenpäin voin todistaa asian olleen juuri niin. Toisaalta päkiäjuoksun hyödyt eivät kuitenkaan jääneet siihen että jalkavaivani hävisivät tuhkana tuuleen. Lisäksi sain kaupan päälle taloudellisemman juoksutekniikan, paremman juoksuryhdin ja ennen kaikkea huomattavasti enemmän nautintoa juoksuun.

Millä selitän muutoksen tuomat edut. Netti on täynnä ohjeita, tarinoita ja selvityksiä, siitä miksi päkiäjuoksu toimii. On se herra Google ihmeellinen kaveri, mutta kyll se vaan taas ties. Alla olen koonnut reseptiä sille että miksi päkiäjuoksu toimii teoriassa ja ainakin minun kohdalla myös käytännössä. Lisäksi olen maustanut keitoksen omilla huomioillani matkan varrelta.

1. Päkiäjuoksu on ihmisen luonnollinen tapa juosta. Ennenkuin vaimennetut kengät keksittiin ihminen käytti omaa jalkapöytäänsä ja pohkeenseutua iskun vastaanottamiseen. Nyt vaimentamisen hoitaa lenkkarit muutaman standardimuotin mukaisella mallilla keinotekoisesti eikä läheskään yhtä tehokkaasti. Keinotekoinen vaimennus ei kertakaikkiaan voi toimia hyvin, koska kahta samanlaista jalkaa ei ole! Nyky ihmisen juoksutaidot ovat siis pilattu lapsesta lähtien vääränlaisilla kengillä (lue: Nike, Adidas, Asics jne..). Suurin ongelma kengissä on se että kantapää on kengissä päkiää paksumpi ja siten askellus ohjautuu väkisinkin kantapäälle. Kantapään pehmeys (iskunvaimennus) houkuttaa samaan ansaan. Seurauksena on tehoton ja jopa vahingollinen juoksutekniikka. Pahinta tässä lienee se että nyky- lapset ja nuoret eivät koskaan opi oikeanlaista luonnollista tapaa juosta. Jopa lääkärit ja ortopedit ovat pudonneet samaan kuoppaan, eivätkä säännön mukaan osaa johtaa jalkaongelmien syitä niiden lähteeseen vaan hoitavat usein oireita esim. tukipohjallisilla, jotka puolestaan monesti vievät yhä syvemmälle oravanpyörään.

2. Taas kerran on ahneus voittanut järjen. Kaupalliset jätit myyvät sen mitä ihmiset ostavat. Mitä hienommalta saavat kenkänsä tekniikan osalta kuullostamaan ja näyttämään sitä enemmän he pystyvät niistä myös veloittamaan. Uskomatonta, järkyttävää, suorastaan häpeällistä! Kuitenkin muistan vielä kuinka nuorena poikana sanottiin että uudet markkinoille tulleet lenkkitossut olivat huonoksi jaloille. Nyt kun totuus alkaa pikku hiljaa taas käydä ilmi ovat kenkiä tuottavat jätit hyvin hiljaa ja tuovat markkinoille vaivihkaa uudentyyppisiä jalkineita.

3. Kantapääjuoksu passivoi pohjelihaksen, jänteet ja jalkapöydän. Pohkeen voimataso heikkenee ja sekä lihasten että jänteiden joustavuus huononee. Seurauksena akillesjänne ongelmat ja nk. ”gubbvad” eli pohje joka jatkuvasti kramppaa. Päkiäjuoksu sen sijan aktivoi ko. lihaksia ja jänteitä. Akillesjänne paksuuntuu ja tulee joustavammaksi harjoittelun myötä. Seurauksena kimmoisampi askel ja taloudellisempi eteneminen. Myös nilkan lihakset vahvistyvat ehkäisten nilkkavammoja.

4. Päkiäjuoksussa jalan päkiä osuu suoraan painopisteen alle, samalla kuin pohjelihas esi-jännittyy ja akillesjänne hiukan venyy, jonka jälkeen kantapää käy kevyesti maassa. Esivenytetty lihas ja jänne vapauttaa juuri tässä hetkessä kuminauhan tapaan energiansa eteen- ja ylöspäinvieväksi voimaksi täysin ilmaiseksi, kun kantapääjuoksussa vastaavalla hetkellä iskun voima absorboituu alustaan ja valuu hukkaan.

5. Pystyt siis juoksemaan kovempaa matalammalla sykkeellä. Tämän olen itse kokenut hyvin konkreettisesti. Ennen juoksin lenkeilläni tyypillisesti noin 5.30 min/km keskivauhtia, nyt juoksen vaivattomasti jopa reilusti alle 5 min/km samalla sykkeellä.

6. Juoksuryhti kohenee päkijuoksun myötä. Toisaalta myös juoksuryhtiin on kiinnitettävä erityistä huomiota jottei tekniikka jäisi puolitiehen. Juoksuaskel on hiukan lyhyempi tai ainakin askelfrekvenssi on hiukan nopeampi kuin kantapääjuoksussa. Se ei kuitenkaan näy korkeampana energiankulutuksena tai korkempana sykkeenä yllä mainituista syistä.

7. Koska päkiä osuu ensimmäisenä maahan ja lisäksi suoraan painopisteen alle paranee myös tasapaino, mikä ei ole ollenkaan väheksyttävä asia varsinkaan suunnistuksessa. Kaatumiset vähenevät, aikaa säästyy ja loukkaantumnisriski pienenee.

8. Kuten kaikki tiedämme vähenee lihasten kimmoisuus iän myötä. Ei ole ihme että hiukan iäkkäämmät kantapääjuoksijat todella näyttää ”vanhoilta ukoilta ja akoilta” juostessaan. Päinvastaisiakin esimerkkejä löytyy, esim. Timo Peltola. Päkiäjuoksu voi tuoda lisävuosia tai jopa vuosikymmeniä nautinnollista juoksukokemusta. Näin uskallan väittää.

Se on todettava että päkiäjuoksu ja kantapääjuoksu eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, vaikkakaan kolmas henkilö ei eroa välttämättä huomaa ellei katse ole siihen harjaantunut. Eli jos luulit että kyse on vivahde-erosta niin olit hakoteillä. Vasta kun olet paneutunut asiaan perusteellisesti ja harjoitellut määrätietoisesti huomaat kuinka perustavanlaatuinen ero on. Siirtyminen kantapääjuoksusta päkiäjuoksuun ei olekaan mikään läpihuutojuttu, jonka voi tehdä kerrasta poikki menetelmällä. Miten siis temppu tehdään? Alla muutama ohje joiden avulla itse onnistuin:

1. Aloita varovaisesti. Harjoittele esimerkiksi ensimmäiset 5 minuuttia jokaisella juoksulenkilläsi uutta tekniikaa, kaksi-kolme viikkoa. Myös lenkin aikana voit silloin tällöin hakea uutta askellusta ja ryhtiä. Pidennä sitten aikaa seuraavana kahtena viikkona 10 minuuttiin jne. kunnes kolmen kukauden jälkeen pystyt jo noin puolen tunnin yhtämittaiseen päkiäjuoksuun. 6 kuukauden jälkeen pitäisi jo tunnin lenkit onnistua. Varaisin iästä ja lähtökohdista riippuen kolme kuukautta – vuosi ylimenokauteen!

2. Vavista pohjelihaksia erikseen säännöllisellä pohjelihasjumpalla. Tämä voisi olla hyvä aloittaa jo reilusti ennen itse juoksuharjoittelun aloittamista. Heitä sisäjumppatossut naulakkoon ja tee jumpat joko paljain jaloin tai käytä barefoot jalkineita (esim. vibram fivefingers, vivo tai merrel barefoot tossuja tai ihan vanhoja sisäjumppa ”baletti” tossuja)

3. Varo pohkeiden liiallista venyttelyä. Vältä pitkiä venytyksiä. Ne heikentävät kimmoisuutta pohkeissa, näin väittävät ainakin yleisurheilijat.

   Pikku hiljaa huomaat kuinka päkiäjuoksu alkaa toimimaan ja voin sanoa että se on erittäin palkitsevaa. Nyt tuntuu että jalkani olisi nuorentuneet vähintään 10 vuotta!

Mitä sitten teen kaikilla niillä lenkkitossuilla, joihin olen jo investoinut kovalla rahalla? Pitääkö kaikki tossut uusia? Ei välttämättä. Itse ostin kyllä pari uutta paria, mutta vanhoista saa ihan kelpo lenkkarit poistamalla kantapäästä noin 4-5 mm. Se onnistuu helposti rautasahalla. Sahasin alimman kerroksen kantaosasta pois, ja awot kengistä tuli taas käyttökelpoiset. Koska askeltaminen tapahtuu päkiälle ei kantapää pääse kulumaan toimenpiteestä huolimatta. Voit kokeilla esim. jollain vanhalla lenkkitossuparillasi. Itse olen operoinut jo kolme paria tossuja, ja kaikki ovat entisiä paremmat.

Tänä päivänä on puhuttu paljon siitä miksi suomalaisia alle 30 minuutin miehiä 10 000 metrillä on tänä päivänä vain murto osa verrattuna 1970-lukuun. Selitykseksi on nostettu vähäistä arkiliikuntaa, konttoritöitä ja suurta lajikirjoa. Varmaan näissä on osatotuus, mutta onko se koko totuus? Tuskin. Onhan tämän päivän suomalaisilla kaikki valmennusoppi käytettävissään eri tavalla kuin ennen ja onhan maratoonareitakin vielä pilvin pimein. Ehkä on muitakin selittäviä tekijöitä. 70-luvulla ei ollut vielä vaimennettuja juoksukenkiä. Ehkä siinä on yksi syy!

Varoituksen sana. Juoksutyylin muutos on useimmille melko radikaali muutos alaraajojen dynamiikkaan. Jos haluta selvitä muutoksesta vammoitta on tärkeää että etenet varovaisesti ja ajan kanssa.

Lopuksi luettelen henkilöitä, jotka varmasti ovat päkiäjuoksijoita vahvistaakseni yllä olevan sanoman uskottavuutta. Ellet vielä tullut uskoon lue nimet ja harkitse sitten uudelleen :) Alla olevista olen varma, mutta lista on hyvin puutteellinen koska en ole päässyt tarkkailemaan enkä muista kaikkien käyttämää juoksutekniikkaa.

• Haile Gebresselassie, Kenenisa Bekele, Paul Tergat ja kaikki muutkin maailman parhaat ratajuoksijat

• Simone Niggli, Daniel Hubmann ja suurin osa Sveizin maajoukkueesta

• Thomas Buhrer (ainakin aktiiviaikanaan)

• Petter Thoresen ja Marianne Anderssen

• Janne Salmi, Pasi Ikonen, Jani Lakanen, Mats Haldin ja Jarkko Huovila ja varman moni muukin Suomalainen maajoukkuesuunnistaja

Katso vielä tämä video, joka kertoo aika paljon juoksemisesta;

http://youtu.be/s9PZUkhxfTs

PS. Tästä artikkelista voi saada käsityksen että päkiäjuoksu on vastaus kaikkin ongelmiin.

Janin Teesit (12.11.2011)

Details

Published on Saturday, 12 November 2011 17:17

Written by Jan Donner

Nämä teesit pyrkivät kuvaamaan niitä asioita jotka ovat mielstäni oleellisia erityisesti kehittyville nuorille suunnistajille.

Haluan jakaa nämä ”Teesit”, jotka ovat syntyneet mm. harjoittelukavereiden kanssa tuhanisilla pitkillä lenkeillä läpikäydyissä keskustelussa ja omien kokemuksien kautta tulleista Ahaa-elämyksistä, 25 vuotiaan urani aikana .

Lähtökohdat omaan uraani eivät ollet parhaat mahdolliset. Aloitin suunnistamisen liian myöhään (noin 18 vuotiaana ja vasta yli 20 vuotaiaana tosissani). Olin seuran huonoin suunnistaja! Toivoton tapaus. Vuonna 1986 (20 vuotiaana) en mahtunut OK77 Jukola joukkueseen. Seurassa oli myös jossain määrin ennakkoluuloja entistä ampumahiihtäjää kohtaan ja ehkä pelkoakin :) En saanut juurikaan opastusta suunnistuksen saloihin vaan melkein kaikki oli opeteltava itse kantapään kautta. Se mitä kuitenkin oli matkalaukussa oli kova kunto ja juoksuvauhti, sekä hyvässä että pahassa. Hyvä kuntoni jarrutti suunnistustaitoni kehittymistä koska en malttanut juosta kilpailussa hitaamin kuin olin tottunut ampumahiihto- ja juoksukilpailuissa. Tahtoni ja motivaationi oli kuitenkin ehkä seuran vahvin ja pystyinkin kehittymään parissa vuodessa seuran parhaimmistoon. Mitä olisikaan tapahtunut jos olisin ollut mukana ohjatussa toiminnassa nuoresta lähtien?

TEESIT

1. Motivaatio

Meillä jokaisella on omat motivaation lähteemme. Mieti mikä sinua motivoi kaikkein eniten. 'Miksi haluan harjoitella ja kehittyä suunnistajana'. 'Mikä vie minua eteenpäin?'. Aseta tavoitteita itsellesi, jotka motivoi itseäsi. Joku tarvitsee selkeän konkreettisen tavoitteen, kuten FSOM voitto vuonna 2012, toinen haluaa pysyä terveenä ja kunnossa ja kaupan päälle auttaa joukkuetovereita viestimenestykseen, jne.. Löydä oma juttusi. Motivaatio kumpuaa tahdosta. Voimakkaan tahtotilan omaava urheilija yleensä löytää keinot menestykseen. Hän hakee jatkuvasti uusia ratkaisumalleja kehittyäkseen, hän ei tyydy tavanomaiseen eikä seuraa orjallisesti muiden sanomisia tai tekemisiä.

2. Vahvuudet

Vain vahvuuksillasi voit pärjätä muita paremmin, vahvista siis omia vahvuuksiasi edelleen. Tee siitä taidetta! 'Vahvuuksillasi olen omimillani ja pääsen pisimäälle'. Tunnista ne, kehitä niitä edelleen ja lopuksi ratsasta niillä!

3. Heikkoudet

Meillä jokaisella on myös suoritusta heikentävät heikkoutemme. Opi tunnistamaan omat heikot kohtasi. Missä menee aina pieleen. Mihin aina kompastut. Kun olet tunnistanut heikkoutesi, kirjoita ne ylös! Lähde sen jälkeen systemaattisesti ja määrätietoisesti eliminoimaan omat kompastuskivesi. Kytke heikkouksiesi minimoiminen tavoitteeseesi ja työstä niitä jatkuvasti. Jos esimerkiksi monesti teet samankaltaisen virheen, opi tunnistamaan se kriittinen hetki kuin virhe syntyy. Johtuiko se keskittymisen herpaantumisesta? Jos johtui, miksi herpaannuit? Näitkö tutun suunnistajan vai harhailiko ajatus. Kun olet tunnistanut ongelman tee toimintasuunnitelma jota noudatat aina kun huomaat vastaavan tilanteen tulleen eteesi. 'Seuraavan kerran kuin vastaava hetki koittaa olen valmistautunut ja torjun ko. ajatuskulun heti alkuunsa ja otan kontrollin itselleni'. Esimerkiksi: Pysähdyn, tarkistan missä olin viimeksi varmasti kiinni-mihin olen ajatunut sen jälkeen, tarkistan reitinvalintani, ja otan suunnan uudestaan ja jatkan sitten matkaa.

4. Itseluottamus

Itseluottamus on suunnistuksessa KAIKKI KAIKESSA. 'Mitä varmempi tunne minulla on sen paremmin suoriudun tehtävästäni'. Työstämällä 2 ja 3 kohtaa itseluottamuksesi kasvaa. Itseluottamuksen kannalta on tärkeää että harjoittelet myös yksin. Suunnittelet omat harjoituksesi, viet ne itsenäisesti läpi, otat vastuun omiin käsiisi. 'Meni suteen tai saveen - minä itse olen vastuussa'. Lisäksi voit käyttää suggestioharjoituksia itseluottamuiksesi kohottamiseen kun tunnet olosi epävarmaksi. Toistamalla lausetta; ”tahdon, osaan, uskallan” 100 kertaa, huomaat pian uskovasi – ja se taas mihin todella (oikeasti) uskot toteutuu hyvin todennäköisesti.

5. Rajat

Vain käymällä rajojesi ulkopuolella opit tunnistamaan ja laajentamaan mukavuusaluettasi. Rajalla ja rajan ulkopuolella käyminen siirtää rajojasi yhä ulommas. Mitä laajemmassa karsinassa olet sen enemmän on liikkumavaraa ja sen suurempi on turva-alueesi.

'Turva-alueellani minä hallitsen tilannetta!'

6. Mikä sopii minulle?

Olemme kaikki yksilöitä. Se mikä sopii sinulle ei sovi jollekkin toiselle. Miten siis tiedät mikä sopii sinulle? Siihen on vain yksi keino. Kokeile, kokeile ja kokeile uudestaan. Kokeile kaikkea johon uskot tai olet uskomattakin. Vain kokeilemalla voit tietää! Kokeilemiseen liittyy sekä epäonnistumisen että onnistumisen mahdollisuus. Molemmat skenaariot ovat yhtä arvokkaita loppupeleissä. 'Jos epäonnistun – opin jotain uutta, jos onnistun saan uudet ratkaisun avaimet'.

7. Epäonnistuminen

Jos olet valmis epäonnistumaan, se ei tule yllätyksenä. Jos olet valmis epäonnistumaan et myöskään pelkää sitä. Jos et pelkää sitä, on todennäköistä ettei se tule. Epäonnistuminen on kuitenkin aina mahdollisuus oppia. Hyväksy siis epäonnistuminen ja ammenna siitä uutta motivaatiota. 'Ensi kerralla hoidan asian toisin ja näytän taivaan merkit!'

8. Rentous

'Parhaimmillani olen rento. Rentona olen parhaimmillani'. Älä siis yritä liikaa. Fokusoi, mutta tee se nauttien ja rennon letkeästi. Pidä huumori aina mukana. Kiire tappaa rentouden, joten opettele kiireestä pois. Älä anna kiireen ohjata elämääsi. Rentoutta voi myös hakea rentoutusharjoituksista!

9. Suorituksen hallinta

Jotta kykenisit virheettömään suoritukseen on tärkeää hallita suoritusta alusta loppuun. Hallintaa voi horjuttaa häiriötekijät, väsymys, motivaation puute, kuumuus, kiireen tuntu, yliyrittäminen, liian alhainen vireystaso, jne.. Opettele siis kaivamaan esiin se optimaalinen henkilökohtainen tilasi, jossa olet valmis kaikkeen vastaantulevaan. Toteuta suunnistustehtäväsi suorituksen aikana ennalta tehdyn suunnitelman pohjalta, jossa on huomioitu mahdolliset odotetut ja odottamattomat tilanteet kuten kilpailevat suunnistajat, kuulutus, TV-kamera, samaistamisvirhe, katko keskittymisessä jne. Käy suoritustasi läpi ennakkoon hyvissä ajoin jotta ehdin sulattamaan kaikki ajatukset. Tee kotitehtäväsi; tutustu etukäteen maastotyyppiin, karttaan, jne.. Kilpailua edeltävänä päivä on jo myöhäistä. Ehditkö sopeutumaan haasteeseen? Kilpailua edeltävänä päivänä olisi parempi houkutella rentous ja optimaalinen vire esiin. 'Tiedän mitä tuleman pitää, olen valmis'.

10. Lepo

Mitä motivoitunempi urheilija olet sen tärkeämmäksi nousee levon merkitys. Mitä enemmän treenaat sen enemmän lepoa myös tarvitset. Uskalla levätä. Yksi menetetty harjoituspäivä ei ole mitään konaisuudessa. Se yksi menetetty lepopäivä on usein voitettu ylirasitustila. Jos harjoittelu on mennyt kokonaan yli, ota lomaa, lepää viikon, tee jotain muuta. Ei se laiva siihen uppoa. Mene kilpailuihin aina palautuneena ja riittävän levänneenä. Viimeisinä päivinä voit harjoittelulla ja yliyrittämisellä lähinnä vain pilata omat menstyksen mahdollisuudet.

11. Rytmitys

Uskon harjoittelun voimakkaaseen rytmittämiseen sekä päivä että viikkotasolla. Jotta kehittyisit kehosi ja mielesi tarvitsee adaptiotason järkyttämistä. Käytä laajaa skaalaa tehon ja määrän osalta mutta myös lajien osalta. Tee pitkiä lenkkejä lähes kävely vauhdilla, mutta tee myös kovia yli kilpailuvauhtisia intervalleja. Juokse, pyöräile, hiihdä, melo ja joogaa, harrasta kaikkea mistä itse pidät. Pidä harjoittelu monipuolisena. Monipuolista harjoittelua pystyy tekemään enemmän kuin yksipuolista. Se suojaa rasitusvammoilta ja henkiseltä ylirasittumiselta. Se tuo myös uusia virikkeitä harjoittelun arkeen.

11. Tasapaino

Tasapainon löytäminen omassa elämässä on tärkeä myös menestyksen kannalta. Tasapainoisena henkiset voimavarasi ovat paremmin käytössä. Hae siis ratkaisuja sekä urheilun että ”siviili-elämän” puolelta, jotka edistävät sisäistä harmoniaasi.

11. Juokseminen

Juokse paljon. Vain juoksemalla opit juoksemaan. Juokse metsässä ja tiellä, pururadalla ja suossa, juokse radalla ja ylämäessä. Juokse kovaa ja hiljaa. Juokse rennosti ja tyylikkääsiti rintakehä kaarella. Juokse kimmoisasti päkiäaskelluksella ;) (Tästä voisin kirjoittaa toiset teesit!). Run Forest, Run!

13. Kyseenalaistaminen

Kysenalaista kaikki mitä sinulle kerrotaan. Kukaan ei tunne sinun totuuttasi. Vain itse voit päästä oman totuutesi lähteille. 'En usko tuohon, mutta kokeilen sitä silti'. Kyseenalaista jopa nämä teesit, tai no, ehkei kuitenkaan näitä sentään...

Hyvää jatkosuunnistusurasi ensimmäistä päivää!

t. Jan

Sä onnistuit taas (8.11.2011)

Details

Published on Monday, 07 November 2011 13:57

Written by Raisa Sell

Nyt kun kausi on virallisestikin loppu eli Halikkoviesti ja Höstrundankin juostu, on itse kunkin hyvä tehdä vähän analyysiä kuluneesta kaudesta.

Omalta osaltani syksy meni vaikean kevään jälkeen jopa yli odotusten. Ajatukset oli suunnattu oikeastaan vain ja ainoastaan SM-kisoihin, joten siksi muutama ajatus ja kokemus niistä kisoista.

Pitkän matkan SM-kisat (4.9.) Kankaanpäässä olivat ensimmäiset R2-ryhmän SM-kisani. Ajattelin, että kymppisakkiin pitäisi normaalisuorituksella päästä ja SM-plaketti (eli kuuden joukkoon) olisi tosi hieno juttu. Tein kisassa oman tasaisen suorituksen. Ainoa hetki, jolloin suunnistus meinasi hetkeksi herpaantua, oli kun juomarastin armeijamiehet osoittivat ylenpalttista kohteliaisuutta ja tulivat jo pitkälle tietä pitkin vastaan tuomaan juotavaa. Minuutin ajan taisi pää olla sen jälkeen aika sekaisin ja olikin pakko pysähtyä ottamaan jälleen itsensä kiinni kartalle. Maalisuorankin yritin tsempata kunnolla. Tulosten selvittyä oli pakko nostaa kädet hetkeksi ylös pesulle mentäessä ensimmäisen SM-mitalin (pronssia) kunniaksi.

Keskimatkan SM-kisat, joiden pitäisi lähtökohdilta olla itselleni parempi matka, olivat parin viikon kuluttua (17.9.) Pöytyällä Auran lähellä. Huomasi jälleen koko edeltävän viikon alitajuisesti valmistautuvansa henkisesti kisaan. Eli keräävän henkistä reserviä, jotta jaksaa sitten kisassa keskittyä täysillä sen tarvittavan puolen tunnin ajan. Kun sitten lähdön hetki koitti, niin täytyi vaan edetä rauhassa, yksi rasti kerrallaan koko ajan karttaa lukien. Suht helpoltahan se tuntui, kun kaikki kukkulat ja kumpareet olivat juuri siellä missä niiden kartan mukaan pitikin olla ja vielä rastiliputkin oli sijoitettu oikeiden kivien taakse. Eli tiesi aina etukäteen, että rasti on esim. tuon kukkulan päädyssä olevan jyrkänteen alla tai tuon kiven takana. Loppusuoralla kuulin, että menin toiseksi, ja se jäikin lopulta myös sijoituksekseni eli tällä kertaa SM-hopeaa, aika hienoa. Eroa voittajaan kertyi 21 sek.

Jälleen pari viikkoa väliä ja sitten (1.10.) kauden viimeinen SM-kisa eli SM-yö. Yöllähän voi tapahtua ihan mitä vaan, eli jännittävä kisa jälleen tulossa. Taas oli henkiset akut ladattu. Lähes koko maasto oli aikamoista risukkoa, mutta sehän oli sama kaikille, joten sitä oli turha miettiä. Suunnistus sujui hyvin ja tuloksena jälleen SM-hopeaa, jes!

Eli kolme kisaa ja kolme mitalia. Keskimatkan kisan jälkeen yksi kilpakumppanini onnitteli minua pesulla ja sanoi, että "sä onnistuit taas". Jäin oikein itse myöhemmin miettimään noita sanoja. Joo, niin kai mä onnistuin taas. Miksi mä onnistuin, mutta hän ei? Miksi toinen kahdesta lähtökohdiltaan tasavertaisesta kilpakumppanista ottaa mitalin ja toinen päätyy esim. sijalle 9 tai 23? Sanat jäivät jotenkin mieleen ja summaavat ehkä koko mieleenpainuvan kauden: Sä onnistuit taas.

Miksi mä sitten onnistuin? Yksi olennaisista asioista lienee motivaatio ja onnistumisen tahto. Ja kun sitä on riittävästi, niin jaksaa tsempata henkisesti sen puoli tuntia tai tunnin, jonka kisa kestää ja keskittää ajatukset vain siihen, jotta jokainen rasti löytyy sieltä, mistä pitääkin. Kaikkina muina aikoina ajatukset saavat sitten harhailla missä vaan. Varmasti myös kokemuksella on vaikutusta tällaisiin suorituksiin. Nuorten sarjoissa ainakin itse jännitin vielä arvokisoja niin paljon, että ne menivät usein ihan pieleen. Eli sitä yritti liikaa. Ei kuitenkaan kannata luovuttaa liian helpolla. Jos on motivaatiota ja halua oppia ja kehittyä, niin ihan varmasti sitä myös tapahtuu ja joku päivä sitä onnistuu.

Nyt voi hyvillä mielin ottaa vielä jonkin aikaa rennosti näin kauden päätteeksi, mutta vähitellen on hyvä aika suunnata ajatukset kohti tulevaa kautta. Missä asiassa sinä haluat kehittyä talven aikana ja mitkä ovat tavoitteesi ensi kaudelle?

Raisa